Pedron mukaan on anteeksiantamatonta, mikäli Barcelona ei voita La Ligan mestaruutta. Tilanne näytti Barcan kannalta äärimmäisen huonolta viikko sitten, kun joukkue jäi tasuriin Getafen kanssa. Sitten tapahtui jotain erikoista. Atlético Madrid hävisi Levantelle, ja Real Madrid tasasi pisteet sekä Valencian että Real Valladolidin kanssa.

Yhtäkkiä tilanne on sellainen, että kaksi kierrosta ennen sarjan päättymistä mestaruus on Barcelonan omissa käsissä. Se tosin todennäköisesti vaatii voittoa sekä Elchestä että päätöskierroksella Atléticosta.

– Sanoisin, että mestaruusmahdollisuudet ovat nyt 50-50, koska Atléticolla on piste-etu, mutta meillä on kotietu viimeisessä ottelussa, Pedro sanoi Marcalle.

– Olemme saaneet uuden annoksen energiaa. Kaikki on nyt meistä kiinni, ja mestaruuden häviäminen olisi anteeksiantamatonta. Meillä on erilainen mentaliteetti, emmekä voi epäonnistua. Yritämme lyödä Elchen ja sen jälkeen antaa kaikkemme kotiyleisömme edessä.

– Emme puhuneet liian aikaisin, kun sanoimme että mestaruuden voittaminen olisi mahdotonta. Se oli mahdotonta silloisessa tilanteessa. Nyt olemme saaneet uuden tilaisuuden ja meidän on käytettävä se hyväksemme.

– Liigamestaruus riippuu ensin siitä, mitä teemme tulevana sunnuntaina, kun pelaamme vaikean vieraspelin. Ei ole järkeä miettiä Atléticoa, jos emme voita Elcheä.

Barcelona vie varmuudella mestaruuden, mikäli se voittaa molemmat jäljellä olevat ottelunsa. Atléticolle sen sijaan riittää mestaruuteen tasapeli kahdesta viimeisestä ottelusta. Real Madridin mestaruus vaatisi kompurointia sekä Atléticolta että Barcelonalta.