Sevilla ei antanut turkkilaisen Başakşehirin yllättää Mestarien liigan kaksiosaisella play-off -kierroksella. Joukkueet päätyivät tiistaina 2–2-tasatulokseen, joten espanjalaiset etenivät lohkovaiheeseen yhteismaalein 4–3.

Sevillan maalintekijät olivat Sergio Escudero ja Wissam Ben Yedder. Vieraiden osumista vastasivat Eljero Elia ja Edin Višća.

Syyskuussa käynnistyvässä lohkovaiheessa nähdään espanjalaisseuroista myös Atlético Madrid, Barcelona ja kilpailun voittoa puolustava Real Madrid.

Tiistain ottelu alkoi Sevillan kannalta surkeasti, kun Elia kävi viemässä istanbulilaiset johtoon Júnior Caiçaran ja Emmanuel Adebayorin alustuksesta.

Takatolpalle noussut Escudero toi kotijoukkueen tasoihin 52. minuutilla Jesús Navasin keskityksen jälkeen.

Sevilla tarrasi tiukasti kiinni jatkopaikkaan Ben Yedderin 75. minuutin osumalla, johon esityön teki Nolito.

Višćan tasoitus kahdeksan minuuttia myöhemmin takasi jännitystä pelin loppuun saakka, sillä yksi lisämaali olisi riittänyt Başakşehirille jatkopaikkaan vierasmaalisäännön turvin. Tolppaa lähemmäs vieraat eivät kuitenkaan päässeet.

Mestarien liigan play-off -kierros, 2. osa

Sevilla – Başakşehir (TUR) 2–2 (0–1), yhteismaalit 4–3
0–1 Eljero Elia (17 min)
1–1 Sergio Escudero (52 min)
2–1 Wissam Ben Yedder (75 min)
2–2 Edin Višća (83 min)