Girona ja Atlético jakoivat pisteet lauantai-iltana pelatussa La Ligan avauskierroksen kamppailussa luvuin 2-2.

Ottelu oli alusta loppuun saakka vauhdikas. Girona hallitsi pelitapahtumia avausjaksolla mielin määrin. Historiansa ensimmäistä pääsarjaottelua pelannut Girona piti Atléticon puolustusasemissa, eikä antanut tilaa vastahyökkäyksille. La Ligaan palannut Christian Stuani puski komeasti ensimmäisen jakson puolivälissä Gironan johtoon ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin pallo oli jälleen vieraiden verkossa – maalintekijänä kukas muukaan kuin Stuani.

Diego Simeonen miehistö oli yllätetty täysin ja Atléticon ensimmäisen jakson peliesitys oli hyvin kaukana parhaasta. Toisella jaksolla peli tasoittui. Atlético sai lisää tummia pilviä ylleen puoli tuntia ennen loppua. Nimittäin Antoine Griezmann yritti kalastella seuralle pilkkua. Tuomari antoi ranskalaiselle kortin ja Griezmann valitti tuomiosta oikeudenjakajalle – tuloksena punainen.

Vajaamiehisenä loppuun saakka pelannut Atlético kuitenkin ryhdistäytyi. Penkiltä sisään tullut Ángel Correa laukoi komean osuman boksin rajalta ja vain hetkeä myöhemmin José María Giménez puski Atléticon tasoihin. Vajaamiehisenä huomattavasti paremmin pelannut Atlético sai kuitenkin kiittää tasapelipisteestä Jan Oblakia, joka pelasti patjantekijät muutamaan otteeseen loistotorjunnoillaan.