Real Madrid ja FC Barcelona kohtaavat tänään Espanjan Super Cupin toisessa osaottelussa.

Ottelun lähtökohdista tekee erittäin mielenkiintoisen se, että joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi madridilaisten 3-1-vierasvoittoon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että FC Barcelonan on tänään vierasmaalisäännön myötä tehtävä vähintään kolme maalia, jos haluaa pokaalin itselleen. Tämän seurauksena Barcelona lähtenee otteluun todella hyökkäysvoittoisella taktiikalla, joten odotettavissa on avointa ja viihdyttävää peliä.

Varmaa Real Madridin voitto ei vielä ole, sillä Barcelona on onnistunut tekemään edellisessä kymmenessä El Clásicossa kolme kertaa vähintään kolme maalia. Tästä huolimatta madridilaisjoukkue on luonnollisesti 3-1-voittonsa turvin selkeä ennakkosuosikki kilpailun voittajaksi.

Real Madridin lähtökohdat

Real Madrid tavoittelee kauden 2017-18 toista pokaaliaan. Seura nappasi itselleen jo Euroopan Super Cupin ja nyt sillä on erinomainen mahdollisuus nostaa pokaalia myös Espanjan Super Cupin jälkeen Estadio Santiago Bernabéulla.

Ensimmäisen osaottelun puhutuin asia tuloksen lisäksi oli Cristiano Ronaldon saama ulosajo ja pelikielto. Hidastuksista kävi ilmi, ettei portugalilaisen olisi pitänyt saada toista keltaista korttia filmaamisesta, mutta siitä huolimatta pelaajan käytös vihellyksen jälkeen oli typerää. Vaikka Ronaldo tönäisikin tuomaria vain kevyesti, tulisi hänen tajuta, että tuomari on koskematon ja moiset temput aiheuttavat hänelle ja joukkueelleen vaikeuksia tulevaisuudessa. Vaikeuksia tulikin, sillä hyökkääjä sai itselleen viiden ottelun pelikiellon, eikä ole näin ollen käytössä tämän illan ottelussa.

Ronaldon lisäksi Jesus Vallejo on edelleen loukkaantumisen takia sivussa ja myös Mateo Kovacicin pelaaminen on epävarmaa, sillä hän joutui tulemaan ensimmäisessä osaottelussa vaihtoon loukkaantumisen takia. Hyvä uutinen joukkueen kannalta on, että se saa pelikieltonsa kärsineen Luka Modricin jälleen käyttöönsä.

Odotettavissa on, että Real Madrid lähtee tähänkin otteluun saman kaltaisella taktiikalla kuin sunnuntaina. Oman pään suojelu on pääprioriteetti, mutta tämä ei tarkoita, että se lähtisi parkkeeraamaan bussia maalinsa eteen. Joukkue pystyy Toni Kroosin, Casemiron, Modricin ja ensimmäisen osan parhaan pelaajana palkitun Iscon myötä myös pitämään palloja pitkiä ajanjaksoja, mutta Barcelonan lähtiessä otteluun hieman riskillä, tulee madridilaiset iskemään usein myös vastahyökkäysten voimin.

Ennakoitu avauskokoonpano

Benzema Bale
Isco
Kroos Casemiro Modric
Marcelo Ramos Varane Carvajal
Navas

FC Barcelonan lähtökohdat

Barcelona on kovan haasteen edessä. Sen tulee tehdä vähintään kolme maalia, mutta kuten aiemmin todettiin, se on pystynyt siihen aiemminkin.

Vaikka joukkue hävisi ensimmäisen ottelun jopa kahdella maalilla, ei tilanne ole niin huolestuttava kuin monet luulevat. Barcelona oli sunnuntaina ottelussa pelillisesti tulosta parempi. Ernesto Valverdekin kertoi, ettei kokenut tuloksen antaneen pelistä oikeaa kuvaa. Suurin ero joukkueiden välillä oli viimeistelyssä. Katalonialaisilla oli tarpeeksi laadukkaita maalintekopaikkoja tehdä useampikin osuma, mutta ruuti oli märkää.

Barcelonan tulee lähteä otteluun samanlaisella uskolla kuin viime kauden PSG-otteluun. Useat pitivät otteluparia jo selvänä, mutta se osoitti, että jalkapallossa kaikki on mahdollista. On todennäköistä, että joukkue lähtee illan otteluun hyökkäysvoittoisella taktiikalla. Tästä päästäänkin sen suurimpaan parannuksen kohteeseen, eli transitiovaiheen pelaamiseen. Real Madrid aiheutti Barcelonalle todella paljon päänvaivaa nopeilla hyökkäyksillään. Tänään Valverden miehistön tulee olla paremmassa kenttätasapainossa pallonmenetyksiä silmällä pitäen.

Joukkueella on käytössään ottelussa hieman repaleinen kokoonpano, mutta poissaolijoista ainoastaan Andrés Iniesta on pelaaja, jota voisi ennakkoon odottaa avaukseen. Espanjalaistaiturin lisäksi ottelusta puuttuu loukkaantumisista kärsivät Rafinha ja Thomas Vermaelen sekä Valverden päätöksestä ulosjätetyt Arda Turan, Marlon, Munir El Haddadi, Sergi Samper ja Douglas.

Ennakoitu avauskokoonpano

Deulofeu L. Suárez Messi
D. Suárez Busquets Rakitic
Alba Umtiti Piqué Vidal
Ter Stegen

 

Real Madrid – Barcelona, Espanjan Super Cupin toinen osaottelu keskiviikon ja torstain välisenä yönä klo 00:00 alkaen.