Real Madrid kohtasi Manchester Unitedin International Champions Cupissa Yhdysvalloissa. Kyseessä oli hallitsevan La Ligan ja Mestarien liigan voittajan kauden 2017-18 ensimmäinen ottelu.

Real Madridin lähti otteluun melko tavanomaisella aloituskokoonpanolla siihen nähden, että osa pelaajista eivät ole vielä liittyneet joukkueen mukaan. Suurimmat huomiot kiinnittyivät siihen, että Gareth Bale pelasi poikkeuksellisesti vasemmalla laidalla, sillä Cristiano Ronaldo oli vielä lomailemassa. Toinen mielenkiintoinen ratkaisu oli peluuttaa keskikentän keskustassa Toni Kroosia, Iscoa ja Luka Modricia yhtä aikaa. Yleensä kolmikossa on ollut mukana Casemiro, joka on tasapainottanut pelaamista, mutta brasilialainen aloitti tällä kertaa vaihdosta.

Real Madridin avauskokoonpano

Bale Benzema Vazquez
Kroos Isco Modric
Marcelo Nacho Varane Carvajal
Navas

Ottelun ensimmäisellä kymmenellä minuutilla entisen Real Madrid -valmentajan José Mourinhon miehistö Man United oli joukkueista pirteämpi. Alun jälkeen ottelu kuitenkin tasaantui, ja kumpikaan ei juurikaan saanut aikaan vaarallisia maalintekotilanteita.

Ottelun tempoon vaikutti hieman haastavat olosuhteet. Santa Clarassa lämpömittari näytti läpi ottelun yli 30 astetta.

Ensimmäisen puoliajan lopussa Manchester United siirtyi 1-0 johtoon. Antony Martial harhautteli tiensä upeasti syvälle Real Madridin rangaistusalueelle ja syötti sitten pallon Jesse Lingardille, jolla oli helppo työ putata pallo tyhjään maaliin. Real Madridin alakerta näytti tilanteessa olevan vielä kesälomatunnelmissa. Martial oli kuin juhannuskokko, jota koko puolustus ihaili katseellaan, mutta kukaan ei uskaltanut mennä liian lähelle.

Puoliajalla Real Madrid vaihtoi kaikki pelaajansa, ja kentälle asteli todella nuori joukkue. Mukana oli muun muassa useita alle 19-vuotiaiden joukkueessa kirjoilla olevia sekä Real Madrid Castillan pelaajia.

Toisen puoliajan kokoonpano

Theo Gomez Franchu
Kovacic Casemiro Oscar
Tejero Quezada Manu Hakimi
Casilla

Real Madridin nuorisoryhmä otti hieman yllättäen ottelun haltuunsa. Man United oli vaihtanut puoliajalla kentälle muun muassa Paul Pogban ja Romelu Lukakun.

Madridilaisjoukkue sai palkinnon aktiivisuudestaan 67. peliminuutilla. Tämän kesän tuore hankinta Theo Hernández kaadettiin rangaistusalueella ja ottelun erotuomari tuomitsi tilanteesta täysin oikeutetusti rangaistuspotkun. Pilkkua asettui ampumaan kapteenin nauhaa toisella puoliajalla pitänyt Casemiro, joka tykitti pallon varmasti ohi David de Gean.

Tasoituksen jälkeen peli rauhoittui jälleen. Viimeisen 20 minuutin paras paikka siunaantui Marouane Fellainille, joka pääsi yrittämään maalintekoa täysin avopaikasta laadukkaan keskityksen seurauksena, mutta belgialaisen viimeistely oli suoraan sanoen koominen.

Enempää maaleja ei siis nähty, joten melko löysätempoisen ottelun varsinainen peliaika päättyi oikeutetusti tasapeliin. Näin ollen ratkaisua lähdettiin hakemaan ICC-turnauksen sääntöjen mukaisesti rangaistuspotkukilpailusta.

Rangaistuspotkukilpailu

RMA MU
Kovacic Torjunta Martial Yli
Oscar Torjunta McTominay Torjunta
Quezada MAALI Mkhitaryan MAALI
Theo Ohi Lindelöf Torjunta
Casemiro Ylärima Blind MAALI

 

Rangaistuspotkukilpailua katsellessa oli vaikea uskoa, että vastakkain olivat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan voittajat. Man United sai viidestä yrityksestään kaksi sisään, ja se riitti tällä kertaa voittoon, sillä ainoastaan Luismi Quesada onnistui Real Madrid -pelaajista.

Joukkueet kohtaavat seuraavan kerran 8. elokuuta Uefan Super Cupin loppuottelussa.