Málagasta Fenerbahcen riveihin siirtynyt Carlos Kameni oli pettynyt jätettyään Espanjan taakseen.

Kokenut 33-vuotias kamerunilaisvahti ehti pelata La Ligassa 12 vuoden ajan edustaen Espanyolia ja Málagaa. Kameni kritisoi Málagan päävalmentajana toimivaa Mícheliä kovin sanankääntein.

– Olin hyvin tottunut elämääni Espanjassa ja odotin koko ajan, että lopetan urani tässä maassa allekirjoitettuani viime syksynä neljän vuoden jatkosopimuksen Málagan kanssa. Nyt menen täysin vieraaseen maahan, jota en tunne ollenkaan. Minulla oli tarjouksia Italiasta, Portugalista ja Espanjasta, mutta lopulta ne eivät konkretisoituneet ja jouduin päättämään tulevaisuudestani pikaisesti, vahti viittasi Fenerbahce-siirtoon Mundo Deportivon haastattelussa.

Kameni oli äärimmäisen pettynyt Míchelin toimintaan, sillä luotsi ei viitsinyt kertoa viisi vuotta seurassa pelanneelle vahdille haluavansa ostaa uuden maalivahdin.

– En voi kieltää sitä, että lähden Espanjasta pettyneenä. Pelasin hyvän kauden ja yhtäkkiä minulle sanotaan, ettei minuun löydy enää luottoa. Pahinta oli kuitenkin se, että urheilutoimenjohtaja tuli kertomaan minulle Míchelin päätöksestä. Míchel ei uskaltanut sanoa sitä minulle kasvotusten. Puhuin Míchelin kanssa kauden päätyttyä ja hän ei sanonut minulle mitään, vaikka oli jo päättänyt uudesta maalivahdista. Jos hän ei pidä tyylistäni tai persoonastani, niin hänen pitäisi sanoa se ja sillä selvä, mutta ei. En ymmärrä, miksi hänen piti lähettää apupoika kertomaan minulle päätöksestään. Míchel ei ollut rehellinen kanssani.