Sevillaa edustava Vitolo on päässyt yhteisymmärrykseen Las Palmasin kanssa sopimuksesta, jonka kautta Espanjan maajoukkuelaituri kiertäisi Atléticon saamaa siirtokieltoa ja siirtyisi Diego Simeonen siipien suojaan tammikuussa.

Asiasta uutisoi Atléticoa hyvin läheltä seuraava toimittaja Sergio Ortiz.

Vitolo on ollut jo pidemmän aikaa Simeonen toiveissa ja argentiinalaisluotsi on viimein saamassa laiturin Atléticoon. Sevillan seurapresidentti José Castro on ollut pettynyt Vitolon toimintaan kesän aikana, sillä pelaaja ei ole kieltänyt kysyttäessä kertaakaan siirtohuhuja.

– Olemme pettyneitä Vitolon toimintaan. Kaikki puhuvat hänen siirrostaan Las Palmasin kautta Atléticoon. Hän, hänen isänsä ja Las Palmasin pelaajat. Se on epäreilua ja epäkunnioittavaa, Castro totesi aikaisemmin espanjalaismedioille.

Vitolon ulosostoklausuuli on 40 miljoonaa euroa, eikä Sevilla meinaa päästää pelaajaa euroakaan halvemmalla muualle. Atlético on valmis maksamaan kyseisen summan, mutta vielä on auki, miten Las Palmas maksaa Sevillalle Vitolon ulosostoklausuulin.

Vitolo on Las Palmasin kasvatti ja laituri edusti seuran edustusjoukkuetta kolmen vuoden ajan ennen siirtoaan Sevillaan. Vitolo on puhunut julkisesti halustaan pelata kasvattiseurassaan vielä joskus urallaan.