Cristiano Ronaldo, 32, tapasi kaksosensa ensimmäistä kertaa tänään. Lusitaani julkaisi Instagramissa kuvan, jossa hän pitelee lapsiaan ensimmäistä kertaa sylissään.

So happy to be able to hold the two new loves of my life 🙏❤

Henkilön Cristiano Ronaldo (@cristiano) jakama julkaisu

Ronaldo lensi eilisen välierätappion jälkeen Portugaliin katsomaan vastasyntyneitä kaksosiaan. Iloisen perhetapahtuman johdosta hän ei pelaa sunnuntaina Confederations Cupin kolmannesta sijasta.

Vaikka portugalilaismedia uutisoi kaksosten syntyneen jo viikkoja sitten, sijaisäiti synnytti lapset vasta ennen välieräottelua.

– Palvelin maajoukkuettani. Annoin kehoni ja sieluni jälleen kerran, vaikka tiesin, että kaksi lastani oli syntynyt, Ronaldo vahvisti eilen Facebookissa.

– Olen todella onnellinen, sillä saan vihdoin olla lasteni kanssa ensimmäistä kertaa.

Isänä oleminen ei ole Ronaldolle vierasta puuhaa. Ensimmäinen poika ”Cristianinho” syntyi Yhdysvalloissa 17. kesäkuuta 2010. Viimeaikaisten uutisten lisäksi Ronaldo voi saada uutta perheenlisäystä lähiaikoina, kun hänen tyttöystävänsä Georgina Rodríguez on lehtitietojen mukaan viidennellä kuukaudella raskaana.