Éver Banega palaa Sevillaan lähipäivien aikana, jos espanjalaismedioihin on uskominen. Marcan mukaan Inter ja Sevilla ovat päässeet yhteisymmärrykseen yhdeksän miljoonan euron siirtosummasta.

Viime kesänä Sevillasta Interiin siirtyneen Argentiinan maajoukkueen keskikenttäpelaajan rooli milanolaisseurassa jäi odotettua pienemmäksi ja Banega on osoittanut jo pidemmän aikaa haluavansa jättää nykyisen seuran taakseen.

Kaksi vuotta ennen Inter-siirtoaan Sevillaa edustanut Banega sai AS:n mukaan tarjouksen myös PSG:ltä, sillä pelaajan entinen luotsi Unai Emery yritti houkutella Banegaa Ranskaan, mutta argentiinalainen oli jo päättänyt palata entiseen seuraansa.

28-vuotias Banega on voittanut Sevillan riveissä kaksi Eurooppa-liigaa.