Real Sociedadin puheenjohtaja Jokin Aperribay myöntää, että Manchester Unitedissa lopulta flopannut Adnan Januzaj on seuran kiikarissa.

Januzaj, 22, murtautui Unitedin edustusjoukkueeseen ryminällä kaudella 2013–14, mutta sen jälkeen hänellä on ollut vaikeaa. Myös lainapestit Dortmundissa ja Sunderlandissa sujuivat ala-arvoisesti.

– On totta, että olemme kiinnostuneita, mutta emme ole neuvotelleet Manchesterin tai hänen kanssaan, Aperribay kertoi lehdistötilaisuudessa Mundo Deportivon mukaan.

– Odotamme Manchester Unitedin päätöstä ja toimimme sitten. Useampi seura on kiinnostunut hänestä, eikä hänen hankkimisensa ole helppoa, hän jatkoi.

Kaikki viittaa siihen, ettei Januzaj ole Unitedin managerin José Mourinhon suunnitelmissa ensi kautta ajatellen. Hyökkäyspäässä operoivasta pelaajasta on kiinnostunut myös muun muassa Skotlannin mestari Celtic.

Marca kertoi aiemmin, että United saattaisi olla valmis päästämään miehen lähtemään kymmenellä miljoonalla eurolla.

Lähde: Goal.com