Barcelona on tehnyt ensimmäisen pelaajakauppansa Ernesto Valverden aikakaudella. Seura tiedotti verkkosivuillaan, että Marlon Santosin sopimuksessa ollut lunastuspykälä on aktivoitu.

Marlon ei sinänsä ole Valverden hankinta, sillä 21-vuotias toppari pelasi Blaugranassa jo viime kauden lainalla. Lunastus tarkoittaa käytännön tasolla sitä, että Barca maksaa Fluminenselle viiden miljoonan euron siirtokorvauksen. Marlonin tuore sopimus kattaa seuraavat kolme kautta.

Viime kauden Marlon vietti pääosin Barca B:ssä Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Pelejä Segunda B:ssä kertyi 25 – ja kertynee vielä nousukarsinnoissa pari. Edustusjoukkueen paidassa Marlon pääsi pelaamaan kolmessa ottelussa.

Marlonia pidetään potentiaalisena pitkän aikavälin korvaajana Javier Mascheranolle.