Real Madrid on aktiivisena siirtomarkkinoilla, vaikkei kausi ole vielä edes ohi.

Eilen seura vahvisti hankkineensa brasilialaisen Vinícius Juniorin. Nyt katseet on jo käännetty seuraavaan nuorukaiseen.

Madridilaislehti AS uutisoi, että Real hamuaa Real Betisin Dani Ceballosia. 20-vuotias pelintekijä on yhdistetty useampaan otteeseen Realiin, mutta nyt on tiettävästi tosi kyseessä.

Ceballosin kohdalla Real on aikeissa käyttää hyväksi havaittua kaavaa. Ostetaan, mutta annetaan pelaajan hautua vielä vuoden ajan lainalla ”vanhassa” seurassaan.

AS:n tietojen mukaan Ceballosin sopimuksessa on 15 miljoonan euron ulosostopykälä, joka tekee hänestä potentiaalisesti hyvän hinta-laatusuhteen hankinnan. Realin suunnitelmana on maksaa käteisellä kymmenen miljoonaa, ja loput viisi miljoonaa maksettaisiin tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Ceballos pelasi päättyneellä La Liga -kaudella 30 ottelua. Tehot jäivät hieman piippuun, sillä nuorukaiselle kirjattiin vain kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Syöttöjä Ceballos antoi Betisin pelaajista toiseksi eniten ottelua kohden ja syöttöprosenttikin oli kohtuullisen hyvä. Maalipaikkoja hän loi joukkueen pelaajista toiseksi eniten, ja 1v1-haastoja Ceballosille merkittiin selvästi eniten.