Real Madrid on Espanjan sarjamestari, jos Zinédine Zidanen miehistö nappaa pisteenkin viikonlopun Málaga -vierasottelusta.

Real Madrid nimittäin onnistui voittamaan Celtan juuri Balaídosilla lopulta luvuin 4-1.

Vieraat saivat kamppailuun loistavan lähdön, kun Cristiano Ronaldo ampui kymmenen minuutin kohdalla boksin ulkopuolelta komean laukauksen ohi Celtan maalia vartioineen Sergio Álvarezin. Celta piti avausjaksolla palloa, hallitsi peliä ja loi muutaman potentiaalisen maalipaikan, mutta ei onnistunut viimeistelyssään – juuri kuten viime viikolla Manchesterissa.

Avausjakson kohahduttavin tilanne nähtiin noin puolen tunnin kohdalla, kun pallo osui Real Madridin boksin vieressä Raphaël Varanen käteen. Tuomari ei viheltänyt tilanteesta vapaapotkua Celtalle tai antanut varoitusta Varanelle, mutta sen sijaan Celtan Iago Aspas sai keltaisen kortin tuomarille valittamisesta. Se koitui lopulta Aspasin kohtaloksi myöhemmin toisella jaksolla.

Real Madrid teki ottelun toisen maalinsa juuri toisen jakson alussa – maalintekijänä jälleen Ronaldo. Aluksi Celtan John Guidettilla oli loistava paikka tasoittaa peli, mutta ruotsalainen epäonnistui yrityksessään ja Real Madrid pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Isco syötti Ronaldon läpiajoon, eikä portugalilainen epäonnistunut paikastaan.

Vain hetkeä myöhemmin nähtiin illan kummallisin tuomio. Tuomari nimittäin heitti Aspasin toisella keltaisella ottelusta ulos. Sergio Ramos kaatoi Espanjan maajoukkuekärjen pilkun arvoisesti maahan boksin sisällä, mutta tuomarin mielestä Aspas sukelsi, jonka vuoksi hyökkääjän ottelu loppui puoli tuntia ennen päätösvihellystä.

Vajaamiehinen Celta ei kuitenkaan lannistunut. Guidetti toi isännät hieman onnekkaasti tasoihin laukauksella, joka pomppi Ramosin jaloista verkkoon. Real Madrid kuitenkin tappoi pelin seuraavasta hyökkäyksestä. Marcelo syötti maaliviivan eteen vapaaksi jääneelle Karim Benzemalle ja ranskalainen päätti kahdeksan ottelun maalittoman putkensa.

Vielä ottelun lopussa Toni Kroos viimeisteli loppulukemat ja Madrid voitti ensimmäisen finaalinsa.