Barcelona rökitti keskiviikkona Osasunaa maalein 7-1, ja yleensä vähemmän peliaikaa saaneet pelaajat pääsivät loistamaan (raportti). Kauden aiemmassa 41 ottelussaan vain yhden maalin tehnyt André Gomes on saanut kauden aikana kovaakin kritiikkiä, mutta Osasunaa vastaan Gomes osui tolppien väliin kahdesti.

– Ensimmäinen maaleista oli todella vaikea suoritus. Mutta jos unohdetaan maalit, niin Andrélla on valtavan suuri potentiaali. Vaikka häntä kritisoidaankin rajusti, voin toistaa saman tuhat kertaa, Barca-luotsi Luis Enrique totesi pelin jälkeen BeIN Sportsille.

– Gomes voi pelata eri pelipaikoilla. Hän käyttää vasta 30 prosenttia kapasiteetistaan, joten kuvitelkaapa hänet sadassa prosentissa. Hänen täytyy kehittää henkistä puoltaan, mutta sitä varten hän on parhaassa mahdollisessa seurassa.

Kehuja valmentajalta sai myös 319. pelinsä Barcelona-paidassa pelannut Javier Mascherano, joka teki rankkarista vihdoin Barca-uransa avausmaalin.

– Olen siitä erityisen iloinen. Mascheranon kyvyt ovat suurenmoiset, mutta maali on tosin pelkkä anekdootti. Yleisön kannustus sai hänet ampumaan sen rankkarin.

Jotta Barcelona saisi juhlia kauden päätteeksi mestaruutta, pitäisi Real Madridin menettää jossain vaiheessa pisteitä. Keskiviikon Deportivo-ottelu – jonka Madrid voitti 6-2 – alkoi vasta Barcelonan pelin päätyttyä, mutta siihen Luis Enrique ei aikonut keskittyä.

– En aio katsoa Madridin pelistä minuuttiakaan.

Muutenkin Barca-luotsi välttää jossittelua viimeiseen asti, sillä siksi vitsikäs on miehen vastaus kysyttäessä siitä, voiko Barcelona luottaa Málagan kukistavan Madridin sarjan päätöskierroksella.

– Jos mummollani olisi renkaat, hän olisi polkupyörä, Luis Enrique kuittaa.