Viikonlopun El Clásico -voitollaan Real Madridille painetta lyönyt Barcelona lähti keskiviikon otteluun sarjajumbo Osasunaa vastaan odotetun varamiehisenä. Penkillä istuivat muun muassa Jordi Alba, Sergi Roberto, Samuel Umtiti, Luis Suárez ja Andrés Iniesta. Näiden sijaan vastuuta saivat Lucas Digne, André Gomes, Denis Suárez, Arda Turan ja Paco Alcacér.

Tasoero oli odotetusti selkeä Barcelonan varamiehisyydestä huolimatta. Ottelun avausmaali nähtiin 12. peliminuutilla. Lionel Messi riisti Osasunan puolustajilta pallon keskiympyrässä ja spurttasi läpiajoon. Kirppu pompotteli palloa lähes leikitellen ja chippasi sen lopulta Osasuna-vahdin taakse täysin rutiininomaiselta vaikuttaneella suorituksella.

Puolen tunnin kohdalla Barcelonan johto tuplaantui, kun André Gomes laukoi rangaistuspilkun kohdalta kauden toisen maalinsa. Hyvän syötön maaliin tarjoili Ivan Rakitic.

40 peliminuutin täyttyessä oli Barcelonan maali todella lähellä. Messi antoi vapaapotkun, jota Paco Alcacér jatkoi kohti maalia, mutta Salvatore Sirigu venyi hienosti puskun tielle. Tauolle mentiin Barcelonan 2-0 -johdossa.

Osasunan rimpuilu toisella puoliajalla alkoi vahvasti, sillä kun jaksoa oli pelattu vain kaksi minuuttia, nousivat vieraat maalin päähän. Roberto Torres ampui pallon maaliin vapaapotkusta Barcelonan muurin yli, Marc-André ter Stegenin jäädyttyä maaliviivalle.

Vain kolme minuuttia myöhemmin oli Javier Mascheranon historiallinen avausmaali Barcelonan paidassa jälleen lähellä. Argentiinalainen sai Barcan parhaan maalipaikan viime viikon Juventus-ottelussa, ja nyt konkari oli vielä lähempänä maalintekoa. Mascherano puski Alcacérin keskityksen kohti Osasunan maalia, mutta Salvatore Sirigu torjui yrityksen tolppaan.

55. minuutilla Barcelona olisi ansainnut selkeästi rankkarin, kun Ivan Rakitic lanattiin rangaistusalueella tylysti kumoon. Erotuomari ei kolarissa kuitenkaan rikettä nähnyt.

Barcelona ei tätä jäänyt murehtimaan, vaan teki illan kolmannen maalinsa lähes heti perään. Gerard Piqué ampui pallon tolppaan, mutta paluupallon pamautti verkkoon André Gomes, joka sai pallon jälleen pilkun kohdille unelmasektoriin. Gomesille maali oli illan toinen, kun kauden aiemmissa 41 ottelussa mies oli tehnyt ainoastaan yhden osuman.

Lionel Messi ei selkeästi halunnut tyytyä kakkosviulun soittoon, sillä heti Gomesin toisen osuman jälkeen myös Messi ampui illan toisensa. Peliä oli tällöin pelattu 60 minuuttia. Hattutemppuun Kirpulle ei kuitenkaan mahdollisuutta annettu, sillä Barcaa ottelussa kipparoinut Messi sai tehdä kentällä tilaa Carles Aleñalle heti maalinsa jälkeen.

Sarjatasoa kauden päätteeksi vaihtava Osasuna sai tuta Barcelonan tulivoiman, sillä Blaugrana iski nyt maalin toisensa perään. Seuraavaksi Alcacér siirsi Arda Turanin nätin noston maaliin puolustuksen estelyistä huolimatta.

Sitten koitti vihdoin ja viimein Javier Mascheranon tähtihetki. Fran Merida kaatoi Denis Suárezin rankkarialueella, ja kroaatti antoi vetovastuun argentiinalaiskonkarille. Mascherano pamautti pilkulta voimalla Barcelona-uransa avausmaalin seitsemän kauden jälkeen – 320. Barca-ottelussaan – ja sinipunaisten vaihtopenkki oli yhtä hymyä.

Loppunumerot 7-1:een viimeisteli Piquén pystysyötöstä Paco Alcacér, josta tuli näin illan kolmas kahden maalin mies.

Barcelona jatkaa tämänkin illan jälkeen sarjakärjessä – Real Madridin ottelun tuloksesta huolimatta – mutta Madridilla on puolellaan yksi rästiottelu. Osasunalle murskatappio oli puolestaan lopullinen kuolemansuudelma. Mahdollisuudet säilyä sarjassa ovat tyystin matemaattiset ja viimeinenkin toivonkipinä hiipuu, mikäli Leganés kaataa meneillään olevassa ottelussa Las Palmasin.

Barcelona-Osasuna 7-1 (2-0)

1-0 Messi (12′)
2-0 Gomes (30′)
2-1 Torres (48′)
3-1 Gomes (56′)
4-1 Messi (61′)
5-1 Alcacér (64′)
6-1 Mascherano rp. (67′)
7-1 Alcacér (86′)