Ammattivalmentajan analyysi: Miksi Messi jätti Ronaldon varjoonsa – ja mitä muuta El Clásicosta opittiin?

FC Barcelona piti itsensä mukana La Ligan mestaruuskamppailussa kaatamalla Real Madridin Santiago Bernabéulla myöhään sunnuntai-iltana. Tässä ottelun viisi pointtia sekä loppupohdinta.

Lähes identtiset muodot – ainakin kartalla

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun hyvin samanlaisilla kenttäryhmityksillä. Sekä Barcan Luis Enrique että Realin Zinédine Zidane olivat nimenneet otteluun 4-3-3-ryhmityksen kartalle, joskin todellisuudessa molemmat joukkueet esiintyivät kentällä eräänlaisella 4-4-2:n muunnelmalla.

Realin ryhmitys toimi täsmällisesti painotettuna 4-4-2:tena aina Gareth Balen loukkaantumiseen asti. Walesilainen aloitti vasemmalla, mutta siirtyi nopeasti oikealle laidalle ilmeisesti neutralisoidakseen Jordi Alban nousuja Barcan vasemmalta laidalta.

Balen loukkaannuttua hänen roolinsa oikealla laidalla otti Marco Asensio, jonka panos varsinkin hyökkäyssuuntaan vei selvästi tehoja valkoisten vastaiskuista.

Puolustaessa Realin muoto oli selvästi 5-3-2, jolloin oikean laidan Asensio (häntä ennen Bale) laski puolustuslinjaan viidenneksi pelaajaksi. Keskustassa Casemiro sijoittui keskelle – Toni Kroos hänen vasemmalle ja Luka Modric oikealle puolelleen. Cristiano Ronaldo sekä Karim Benzema harvemmin laskivat pallon alle puolustusmuodossa.

Barcan ryhmitys toimi puolustusvaiheessa hyvin samantyylisesti. Siinäkin 4-3-3:ksi nimetty ryhmitys muotoutui pallon alle hyvin selkeään 5-3-2:een. Pienenä nyanssierona Realin muotoon oli se, että puolustuslinjaan viidenneksi pelaajaksi putosi useimmiten painottoman laidan pelaaja.

Oikealla se oli keskustasta pudonnut Ivan Rakitic, vasemmalla laidaltaan alaspäin laskenut Paco Alcácer (myöhemmin André Gomes). Kuten Realin kohdalla, myös Barcan kaksi ylintä pelaajaa (Lionel Messi ja Luis Suárez) jäi useimmiten pallon yläpuolelle puolustusmuodossa.

Pelin voimakas virtaus

Ottelulle leimaavaa oli korkea intensiteetti ja nimenomaan transitioiden voimakas hyödyntäminen kummankin joukkueen taholta. Pitkiä pallonhallintajaksoja ei nähty – ei edes Barcalta aikaisempien vuosien tapaan – vaan molemmat joukkueet pyrkivät hyödyntämään riistojen jälkeen nopeaa etenemistä kohti vastustajan maalia.

Molemmat joukkueet pelasivat vielä varsin korkeilla puolustuslinjoilla, joten linjojen selustoissa ollutta tilaa pyrittiin hyödyntämään nopeasti syvyyssuuntaisilla syötöillä.

Merkille pantavaa oli myös pitkien kuljetusten määrä. Keskialueen ylittäviä varsin pitkiä tempokuljetuksia nähtiin molemmilta joukkueilta, ja muun muassa ottelun voittomaali sai alkunsa Sergi Roberton keskialueen ylittäneestä tempokuljetuksesta.

Maalivahtien ilta

Vaikka ottelussa nähtiinkin lopulta yhteensä viisi maalia, oli ottelu silti onnistunut molemmilta maalivahdeilta.

Näissä raporteissa harvemmin nostetaan maalivahteja esille, mutta nyt sekä Realin Keylor Navas että Barcan Marc-André ter Stegen ansaitsevat kunnianosoituksen hyvistä torjunnoistaan.

Real Madrid pääsi laukomaan ottelussa yhteensä 14 kertaa kohti ter Stegenin vartioimaa maalia ja Barcelonakin laukoi yhdeksän kertaa kohti Navasia.

Taktisten muutosten vähyys

Ottelu ei noussut taktisesta näkökulmasta kovinkaan kummoiseksi spektaakkeliksi. Kummatkin valmentajat olivat varsin ujoja tekemään mitään suuria siirtoja pelin sisällä – eikä varmaan tarvetta siihen ollutkaan.

Enrique käytti vain yhden pelaajavaihdon: Gomes korvasi Alcácerin hyvin samanlaisessa laitaroolissa vasemmalla. Zidane käytti puolestaan kaikki kolme vaihtoaan – joskin niiden taktinen anti pelille jäi varsin pieneksi.

Ronaldon pelaaminen kärsi Balen loukkaantumisesta.

Ensimmäinen oli pakotettu Balen loukkaantumisen myötä, toisessa korttiherkkä Casemiro korvattiin identtiseen rooliin tulleella Mateo Kovacicilla ja lopussa James Rodríguez tuli Benzeman tilalle toiseksi hyökkääjäksi.

2-1-johtoa puolustaessaan Enrique näytti muuttavan ryhmitystään hetkeksi hieman defensiivisemmäksi, kun matalassa puolustusmuodossa myös toinen laitapelaaja putosi puolustuslinjaan. Näin ollen joukkue puolusti Realin pitkää hyökkäystä vastaan 6-3-1-muodossa.

Messi vs. Ronaldo

Yhtään El Clásicoa ei voitane varmaankaan sivuuttaa ilman, että kahden maailman parhaimman jalkapalloilijan kohtaamista ei nostettaisi ottelun yhteydessä jollain tavalla esiin.

Pelaajien keskinäinen vertailu ei tee kummallekaan kunniaa – pelaajat ovat niin ominaisuuksiltaan kuin pelitavoiltaan hyvin erityyppisiä, mutta silti heidän panostaan joukkueen pelaamiselle voidaan pohtia.

Tässä Clásicossa ei varmaankaan jäänyt epäselväksi, kumpi herroista nousi tällä kertaa suurempiin otsikoihin.

Messin kaksi maalia sekä muutenkin kokonaisvaltaisen pirteä esitys riitti jättämään muun muassa yhden täydellisen avopaikan tuhrineen portugalilaisen virkaveljen varjoonsa.

Barcan murtautuminen oli kuitenkin vaikeaa silloin, kun Messi tuli hakemaan palloa syvemmältä keskialueelta. Tällöin toisten pelaajien antamat tukiliikkeet kymppialueelle sekä taskuihin olivat puutteellisia eikä joukkue kyennyt tuottamaan tarpeeksi uhkaa pitkässä hyökkäyksessä.

Barcan avausmaali oli oiva esimerkki siitä, kuinka Messi on vaarallinen saadessaan pienenkin tilan linjojen välistä.

Ronaldon (kuten myös koko Realin joukkueen) pelaaminen kärsi selvästi Balen loukkaantumisesta. Kun toiselta laidalta puuttui Balen kaltainen uhka, joutui myös Ronaldo sijoittumaan ehkä hieman liikaakin omalle laidalleen, josta ei päässyt vaikuttamaan pelin kulkuun niin paljon.

Lisäksi myös Barca pystyi keskittymään selkeämmin Ronaldon kontrollointiin, kun Balen tuoma uhka toisella laidalla eliminoitui tämän valitettavan loukkaantumisen myötä.

Loppupohdinta

El Clásicot ovat perinteisesti tarjonneet suuria elämyksiä suurelle yleisölle eikä tämänkertainenkaan ottelu tuottanut tässä mielessä pettymystä: pelissä oli huikea intensiteetti, molemmat joukkueet pyrkivät hyökkäämään nopeasti etenemällä ja kentällä nähtiin häikäisevä määrä todella taitavia pelaajia.

Taktisessa mielessä ottelu ei kuitenkaan noussut äärimmäisen mielenkiintoiseksi kamppailuksi. Pelin sisäinen reagointi oli molempien luotsien taholta varsin vähäistä eikä pelaajavaihdotkaan tuoneet otteluun juurikaan uusia elementtejä.

Kahden loistavan joukkueen kohtaaminen osoitti kuitenkin, kuinka oleellista nimenomaan transitiotilanteiden aggressiivinen hyödyntäminen hyökkäyspelaamisessa on tämän päivän huippujalkapallossa.

Aikaisempien vuosien kaltaisia syöttöralleja ei enää nähdä.

Aikaisempien vuosien kaltaisia Barcan syöttöralleja ei enää samaan tapaa nähdä, kun pelin evoluutio vie peliä koko ajan kohti muutosta – ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se vie sitä yhä vain kohti nopeampaa transitiopelaamista.

Joukkueet ovat jatkuvasti entistä paremmin organisoituja puolustussuuntaan eikä lähihistorian tiki-taka (jossa pyritään etenemään yksi linja kerrallaan pelaamalla pelivälinettä kolmioilla palloa kohti liikkuvan prässin taakse) toimi enää sellaisenaan tuhoamaan hyvin organisoituja puolustuksia.

Barcan ja Realin kaltaisten jalkapallojättiläisten kohtaamisissa on kuitenkin aina hyvin konkreettisella tavalla esillä jotain myös pelin evoluutiosta, tulevaisuudesta sekä historiasta. Siksi ne ovat aina myös hyvin ainutlaatuisia otteluja – tuloksista riippumatta.

Kimmo Kantola
Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri. Hän toimii juniorivalmentajana Milanossa Accademia Internazionale Calciossa.