Atlético haki Barcelonasta täyden pistepotin, kun Espanyol kaatui Katalonian lauantaisessa illassa lopulta luvuin 1-0. Ottelun ainokaisesta vastasi – kuten odottaa saattoi – vieraiden Antoine Griezmann kaksikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä.

Espanyol pelasi avausjaksolla kauden parasta jalkapalloaan, ja piti Atléticon pihdeissään. Vieraat eivät luoneet käytännössä ainuttakaan maalipaikkaa ja Espanyol hallitsi kenttätapahtumia nopean suunnanmuutospelaamisen avulla. Esimerkiksi Atléticon Koke ja Fernando Torres olivat täysin yössä, ja Diego Simeone päättikin ottaa Torresin vaihtoon puoliajalla.

Toisella jaksolla aneeminen Atlético näytti heräävän. Madridilaiset rakensivat muutaman maalipaikan, mutta puoli tuntia ennen loppua loukkaantumisensa jälkeen kentälle palannut Kévin Gameiro ei saanut hyökkäyksessä mitään aikaan. Lopulta kaksikymmentä minuuttia ennen päätösvihellystä Griezmann onnistui ohittamaan Diego Lópezin Saúlin komean syötön jälkeen.

Espanyolilla oli vielä loistosauma tasoittaa kamppailu, kun entinen Atlético-kärki Léo Baptistão pääsi nokikkain Jan Oblakin kanssa, mutta slovenialaisvahti heittäytyi erinomaisesti hyökkääjän laukauksen tielle.

Atléticolle voitto merkitsi sitä, että tappioton putki kasvoi jo 12 otteluun. Barcelona on neljän pisteen päässä ja Atlético jatkaa sarjataulukossa kolmantena.