Barcelonan päävalmentaja Luis Enrique sanoo faneille, ettei Camp Noulta kannata lähteä keskiviikkoillan Juventus-ottelussa 80 minuutin pelin jälkeen.

Katalonialaisilta vaaditaan jälleen ihmenousua kotiyleisön edessä, sillä torinolaiset veivät Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisen osaottelun nimiinsä maalein 3–0.

– Jos teemme ensimmäisen maalin, Camp Nou tekee toisen ja kolmas tulee itsestään, Luis Enrique kommentoi tiistain lehdistötilaisuudessa.

– Älkää lähtekö 80 minuutin jälkeen. Annamme kaikkemme loppuun asti. Meillä oli se ilta PSG:tä vastaan, ja nyt on uusi mahdollisuus kokea historiallinen ilta, hän jatkoi.

Jos teemme ensimmäisen maalin, Camp Nou tekee toisen ja kolmas tulee itsestään.

– Aiomme tehdä kaiken mahdollisen ja tarvitsemme kaikkien olevan yhdessä 95. minuuttiin asti. Olemme jo nähneet Barcan tekevän kolme maalia viidessä minuutissa, joten kaikki on mahdollista.

Päävalmentajan mukaan kaikkien pelaajien on pelattava ylärajoillaan, jotta ottelupari kääntyy. Huomio kiinnittyy kuitenkin Lionel Messiin.

– Meillä ei ole mitään hävittävää. Meillä on yksi vaihtoehto, ja se on hyökätä, hyökätä ja jatkaa hyökkäämistä, pohti Luis Enrique.

– Jalkapallossa voi tapahtua mitä tahansa. Mitä enemmän pelaajia on parhaalla tasollaan, sitä paremmat mahdollisuutemme tietysti ovat, mutta Messi voi tuoda 25 prosentilla paljon asioita. Hän on erilainen.

Valmennusjohdon asettama tavoite kamppailuun on tehdä viisi maalia.

Lähde: ESPN FC