Lucas Alcaraz sai aiemmin tällä viikolla potkut Granadan päävalmentajan paikalta. Tilalle tuli Englannin maajoukkueen ja Arsenalin pitkäaikainen luottopelaaja Tony Adams. Seurassa jo aiemmin työskennelleen miehen nimittäminen tuli yllättäen, sillä hän ei ole valmentanut kovin suuria seuroja aiemmin ja edellisistä pesteistä on jo kauan aikaa.

Ensi töikseen Adams on hankkinut joukkueeseen testille varsin mielenkiintoisia pelaajia. Granada ilmoitti, että joukkueen mukaan on tänä aamuna liittynyt yli 200 valioliigaottelua pelannut Nigel Reo-Coker ja kaksi Valioliigan mestaruuttakin voittanut Kieran Richardson.

Kyseiset pelaajat ovat molemmat tällä hetkellä sopimuksettomia, joten heidän hankkiminen pelaavaan kokoonpanoon olisi mahdollista, vaikka siirtoikkuna ei olekaan auki.

32-vuotias Reo-Coker on pelannut viimeksi kilpailullisessa ottelussa vuonna 2015. Hän on ollut ilman seuraa jo tammikuusta 2016 alkaen.

Englannin maajoukkueessakin pelanneen Richardsonin tilanne on sentään parempi. Hän on pelannut viimeksi joulukuussa 2016 Englannin Mestaruussarjassa. Myös 32-vuotias englantilainen on voittanut Manchester Unitedissa kaksi Valioliigan mestaruutta ja pelannut sarjassa kunnioitettavat 264 peliä.

Richardsonin meriiteistä huolimatta, voi pitää todella outona ratkaisuna yrittää nostaa Granada takaisin putoamisviivan paremmalle puolelle jo toinen jalka eläkkeellä olevien pelaajien avulla. Ikää kummallakaan ei ole vielä liikaa, mutta ura on muistuttanut jo pitkään huippu-uran jälkeistä jäähdyttelyä.