Real Sociedadissa hyvää kautta pelaava Willian José on herättänyt otteillaan usean eri valioliigajoukkueen miekenkiinnon. 25-vuotias hyökkääjä on tehnyt tällä kaudella La Ligassa yhdeksän osumaa ja antanut kolme maaliin johtanutta syöttöä. Otteluita on kertynyt 22.

Hyvien esitysten seurauksena muun muassa Evertonin kerrotaan olevan kiinnostunur. Mirrorin mukaan Evertonin scoutti Steve Walsh oli seuraamassa miehen otteita tämän viikon ottelussa Atlético Madridia vastaan.

Ronald Koeman joutuu todennäköisesti etsimään korvaajaa Valioliigan maalipörssiä johtavalle Romelu Lukakulle, koska tämän on huhuttu lähtevän seurasta ensi kesänä. Willian José on lähteen mukaan yksi ehdokkaista täyttämään belgialaisen jättämät suuret saappaat.

Siirtosummaksi arvioidaan jopa noin 30 miljoonan euroa, mikä olisi melkein viisinkertainen summa, jolla Real Sociedad hänet osti.

Hyökkääjästä kerrotaan olevan kiinnostuneita myös Southampton, Watford ja Newcastle, joka on nousemassa ensi kaudeksi takaisin Valioliigaan Rafael Benítezin johdolla.