Argentiinan MM-karsintaurakka jatkui Boliviassa samanlaisena kuin se on tähänkin asti sujunut – suurena pettymyksenä. Bolivia nimittäin kaatoi Argentiinan yllättäen luvuin 2-0, ja Argentiina pelasi todennäköisesti heikoimman ottelunsa kuluvissa karsinnoissa. Bolivia oli ennen kamppailua karsintalohkossa pisteen edellä viimeisenä olevaa Venezuelaa.

Argentiina näennäisesti hallitsi pelitilanteita, mutta ei saanut minkäänlaista uhkaa luotua Bolivian maalille. Ilman Lionel Messiä pelanneelta Argentiinalta puuttui huomattavasti pelinrakennustaitoa, ja Bolivialla oli helppo työ puolustaa olemattomat hyökkäysyritykset pois.

Juan Carlos Arce vei hieman onnekkaasti isännät johtoon puolen tunnin kohdalla. Argentiinan maalilla pelannut Sergio Romero kompastui ja siten edes auttoi bolivialaisten avausosumaa. Marcelo Martins Moreno viimeisteli loppuluvut toisen jakson alussa.

Argentiina on tipahtamassa karsintalohkossa viidenneksi, sillä Chile ja Kolumbia johtavat otteluitaan parhaillaan kahdella maalilla. Neljä maata menee suoraan kisoihin ja viides karsii. Tosin tällä menolla Argentiina saa todella taistella jopa viidennestä sijasta, koska ilman Messiä Argentiinan peli on suorastaan tragikoomisella tasolla.

Messin pelikiellon johdosta pelaaja saa pelata vain karsintojen viimeisen ottelun. Sitä ennen Argentiinalla on edessään esimerkiksi haastavat vierasottelut Uruguayssa ja Ecuadorissa.