Atlético on parhaillaan siirtokiellon alaisena. Seura sai kyseisen kiellon viime syksynä samaan aikaan Real Madridin kanssa, mutta toinen madridilaisseura on saanut jo tuomion mitätöityä sillä tavalla, että Madrid saa hankkia pelaajia tulevana kesänä.

Atlético ei valittanut saamastaan tuomiosta Real Madridin tavoin, mutta espanjalaislähteiden mukaan seura on hyvin luottavainen siirtokiellon perumisen suhteen. Alun perin siirtokielto olisi kestänyt kahden siirtoikkunan ajan. Kummatkin seurat kärsivät siirtokiellon ensimmäisen osan tammikuun siirtoikkunan aikana. Real Madridille se oli ainoa kärsittävä siirtoikkuna, mutta tällä hetkellä virallisten paperien mukaan Atléticolla on vielä edessään toinen siirtoikkunakielto kesällä.

Atlético saa tietää huhtikuun lopulla FIFA:n päätöksestä siirtokiellon toisen osan mitätöimisen suhteen. Atléticoa urheilun kansainväliselle vetoomustuomioistuimelle huhtikuussa puolustava asianajaja Christian Keidel kommentoi tilannetta AS:lle.

– Minä olen optimistinen, koska meillä on todisteita. Tämä ei ole millään tavalla erilainen tapaus Real Madridiin verrattuna. Epäillyt pelaajat ovat ulkomaalaisia, mutta suurin osa on kuitenkin syntynyt Espanjassa. Espanjan jalkapalloliitto ei kertonut sääntöjä tarkasti, joten Atléticoa ei voi syyttää siitä.