Espanja ja Israel iskevät yhteen illalla Gijónissa MM-karsintaottelussa. Espanja pelaa kyseisessä kaupungissa ensimmäisen ottelunsa sitten suomalaisille kuuluisan Gijónin ihmeen, kun Suomi nappasi komean vierastasapelin hallinneesta maailman- ja Euroopan mestarista.

Espanjan maajoukkueluotsi Julen Lopetegui kommentoi lehdistötilaisuudessa Diego Costan roolia, joka on espanjalaismedioiden mukaan avauskokoonpanossa.

– Rakastamme häntä ja hänen pelityyliään. Costa on hyvin taitava hyökkääjä. Me tarvitsemme intensiivistä ja aggressiivista Costaa. Oikeastaan haluamme suuttuneen Diegon kentälle, koska silloin hänestä on meille eniten hyötyä.

Costa tunnetaan nimenomaan varsin aggressiivisesta ja intensiivisestä pelitavastaan, mutta pelaajan mukaan hän suuttuu vasta otteluiden aikana – ei niitä ennen.

– Minä suutun yleensä kentällä. En kuitenkaan astu kentälle suuttuneena, vaan se tapahtuu kesken ottelun. Olen kuitenkin tänä vuonna yrittänyt mennä sellaisista tilanteista kauemmas ja keskittyä omaan tekemiseeni. En halua menettää ainuttakaan ottelua maajoukkueessa, Costa totesi.