Cadena SER -radiokanava väittää Atléticon ja Fernando Torresin aloittaneen jatkosopimusneuvottelut. Eilen 33 vuotta täyttäneen madridilaiskärjen nykyinen sopimus Atléticon kanssa päättyy kuluvan kauden loputtua.

Torres ja Atlético tekivät vuoden mittaisen jatkosopimuksen heinäkuussa. Torres on tehnyt tällä kaudella kaikissa kilpailuissa yhteensä seitsemän maalia. Kévin Gameiron talvikuukausien heikon vireen takia hieman enemmän peliaikaa saanut Atlético-kasvatti palasi viikonloppuna pelikentille Sevilla-ottelussa Riazorilla tapahtuneen välikohtauksen jälkeen.

Torres palasi Atléticoon jouluna 2014, ja on sen jälkeen pelannut hieman vaihtelevissa rooleissa. Käytännössä jokaisella kerralla Torres on aloittanut kautensa penkiltä, mutta päättänyt kauden avauskokoonpanossa.

Atlético on espanjalaismedioiden mukaan päässyt yhteisymmärrykseen Lyon-kärki Alexandre Lacazetten kanssa monivuotisesta sopimuksesta, joten Torresin rooli jäisi ensi kaudella todennäköisesti entistäkin pienemmäksi. Gameiron jatko seurassa on vielä auki.