Sevilla kohtaa tänään Leicesterin toisessa osaottelussa. Panoksena on pääsy Mestarien liigan kahdeksan parhaan joukkoon. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi espanjalaisten 2-1-voittoon. Paljon on tapahtunut Leicesterissä tämän ottelun jälkeen.

Claudio Ranieri sai potkut ja nyt vierasjoukkuetta valmentaa Craig Shakespeare. Valmentajanvaihdos on ainakin tuloksellisesti hieman piristänyt Leicesterin pelaamista, ja ensimmäisen osaottelun vierasmaali takaa joukkueelle kohtalaiset lähtöasetelmat tämän illan kohtaamiseen.

Sevillan kuntokäyrä osoittaa puolestaan tällä hetkellä niukasti alaspäin. Viimeisimpänä kompastuksena joukkue jäi 1-1-tasapeliin kotikentällään putoamistaistelussa mukana olevalle Leganésille.

Huonosta ajanjaksosta huolimatta Sevillalla on yksi käsittämätön tilasto puolellaan. Joukkue ei ole pudonnut europelien pudotuspeleissä yli kuuteen vuoteen. Edellisenä kolmena vuotena Sevilla on voittanut jokaisen pudotuspelinsä ja voittanut Eurooppa-liigan kolme kertaa peräkkäin. Sitä edeltävällä kaudella seura ei ollut europeleissä ollenkaan.

Näin ollen viimeisin putoaminen europeleistä on niinkin kaukaa kuin 23. helmikuuta 2011. Tuolloin joukkue putosi Eurooppa-liigasta niukasti vierasmaalisäännöllä Portolle, joka eteni tuolloin aina turnauksen voittoon asti.