Päävalmentaja Luis Enriquen päätökset tulivat Barcelonalle kalliiksi La Ligan viikonlopun kierroksella, arvioi Sky Sportsin espanjalaisen jalkapallon asiantuntija Guillem Balagué.

Enrique teki kokoonpanoonsa useita muutoksia ja jätti muun muassa Neymarin sivuun. Kotijoukkue Deportivo nappasi sunnuntain kohtaamisesta maukkaan 2–1-voiton.

– Oli mielenkiintoista kuulla Luis Enriquen sanovan, että hän tiesi alusta alkaen, että päivästä tulisi vaikea. Hän piti kiinni neljästä muutoksesta tuodakseen tuoreutta joukkueeseen, mutta joukkueen peli ei sujunut, Balagué toteaa.

– Miksi? Minun silmissäni syitä oli kaksi. Ensinnäkin, Carles Gil teki erittäin hyvää työtä pysäyttäessään keskikentällä Sergio Busquetsin, jolla on ratkaiseva rooli Luis Enriquen 3-4-3-ryhmityksessä. Ja toiseksi, Deportivo ympäröi Lionel Messin monella pelaajalla, ja ilman Neymaria oli helpompaa pitää hänet ulkona pelistä, hän jatkaa.

Balaguén mukaan Barcelonalla ei ollut luonnollisia laitureita tuomassa peliin leveyttä, kun Arda Turan ja Denis Suárez olivat avauskokoonpanossa.

– Joten siellä oli paljon vääriä valmennusratkaisuja ja paljon pelaajia, jotka alisuorittivat. Deportivo tosin oli aivan erinomainen, he kasvoivat peliin mukaan ja tajusivat, että voisivat saada pelistä jotakin. Juuri niin tapahtuikin.