Atlético haki täyden pistepotin Granadasta luvuin 1-0. Vieraiden voittomaalin ampui Antoine Griezmann kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

Ottelu oli alusta lähtien Atléticon hallinnassa. Sarjassa kolmanneksi viimeistä paikkaa miehittävä Granada tyytyi varsin odotetusti vastahyökkäyspelaamiseen, ja onnistuikin luomaan muutaman vaarallisen tilanteen Jan Oblakin vartioimalle maalille.

Atlético sai pallon maaliin jo kahdeksan minuutin jälkeen Yannick Carrascon toimesta, mutta linjatuomari liputti tilanteessa varsin kyseenalaisen paitsion. Samankaltainen tilanne tapahtui vain hetkeä myöhemmin, kun Griezmann pääsi läpiajoon, mutta lippu oli jälleen pystyssä – ranskalaishyökkääjä ei tosin ollut kyseisessä tilanteessa paitsiossa.

Granada sai vaarallisimman paikkansa avausjakson loppuminuuteilla. Nopea vastahyökkäys ja muutama seinäsyöttö hajoitti Atléticon puolustuslinjan, mutta Diego Godín sai jalkansa viime hetkellä väliin ennen isäntien laukausta.

Toisella jaksolla pelin kulku ei muuttunut ollenkaan. Pirteällä pelipäällä ollut Carrasco laukoi muutaman kerran Guillermo Ochoaa kohti ja meksikolaisvahti piti Granadan pelissä mukana hyvillä venytyksillään.

Lopulta Atlético kuitenkin sai ansaitun palkintonsa. Carrasco keskitti vapaaksi jääneelle Griezmannille ja ranskalainen iski sarjakauden 13. maalinsa ja samalla ratkaisi kamppailun.

Atlético nousi voittonsa myötä viiden pisteen päähän kolmannella sijalla olevasta Sevillasta. Kaksikko kohtaa ensi sunnuntaina Calderónilla, jolloin on tiedossa potentiaalisesti loppukaudelle suuntaa antava ottelu kummankin kannalta.