Mundo Deportivo kertoo, että väkivahvan kauden pelannut Real Sociedadin vasen laitapuolustaja Yuri Berchiche on herättänyt Manchester Cityn kiinnostuksen. Kiinnostus on sen verran konkreettista, että Cityn manageri Pep Guardiola on lähettänyt agenttiveljensä Peren pohjustamaan sopimusneuvotteluja.

Real Sociedad joutui tiettävästi jo talven siirtoikkunassa hätistelemään kiinnostuneita seuroja loitommas. Nähtäväksi jää, onnistuuko varakas ja vetovoimainen City lopulta nappaamaan Berchichen. 27-vuotiaan laitapakin sopimus ulottuu kesään 2020 saakka, ja siinä on 30 miljoonan euron ulosostoklausuuli.

Berchiche on Real Sociedadin oma kasvatti, joka nousi seuran ykkösjoukkueeseen pitkän kierroksen jälkeen syksyllä 2014. Tällä kaudella hän on pelannut joukkueen avauksessa aina terveenä ja käytettävissä ollessaan. 29 ottelussa on syntynyt kaksi maalia ja viisi maalisyöttöä.

Englantikaan ei ole Berchichelle vierasta maaperää, sillä hän pelasi vuosina 2007-2009 Tottenhamin akatemiassa sekä lyhyellä lainapestillä Ykkösliigan Cheltenhamissa.