Sevilla taipui tasapeliin Baskimaassa, kun Alavés nappasi Jorge Sampaolin miehistöltä tasapelin Mendizorrotzalla luvuin 1-1.

Oikeastaan Alavés olisi ansainnut ottelusta paljon enemmän. Copan finaaliin yltänyt joukkue hallitsi peliä ja loi jatkuvasti useita maalintekopaikkoja Sergio Ricon vartioimalle maalille.

Sevilla pääsi kuitenkin kuin varkain johtoon avausjakson puolivälissä, kun Wissam Ben Yedder vei vieraat etumatkalle. Alavés ei kuitenkaan tyytynyt siihen ja uskoi omaan pelitapaansa. Haavoittuvainen Sevilla sai kärsiä siitä pitkään, mutta Deyversonin heikko viimeistely piti isäntien maalisarakkeen nollilla.

Lopulta vartti ennen loppua Alexander Katai tasoitti kamppailun – täysin ansaitusti. Pelin loppuminuuteilla Deyversonilla oli vielä loistosauma voittomaalin tekoon, kun brasilialainen pääsi nokikkain Ricon kanssa. Espanjan maajoukkuevahti kuitenkin pelasti joukkueensa, mutta Sevilla ei kyennyt iskemään voittomaalia ja siten mestaruusmahdollisuudet kokivat kolauksen.