Real Madrid onnistui kääntämään 0-2-tappioaseman 3-2-voitoksi sunnuntai-illan La Liga -ottelussa.

Pelitapahtumat kuumensivat tunteita etenkin vartti ennen täyttä aikaa. Erotuomari Jesús Gil Manzano vei pallon pilkulle käsivirheen seurauksena. Pallo kyllä osui Bruno Sorianoa käteen, mutta se ei vaikuttanut peliin. Tuomiota seurasi torikokous, ja Villarrealin päävalmentaja Fran Escribá ajettiin katsomon puolelle. Cristiano Ronaldo tasoitti rangaistuspotkusta lukemat 2-2:een.

Ottelun jälkeen Villarrealin puheenjohtaja Fernando Roig tarjosi melko vakavan syytöksen Gil Manzanon puolueettomuuteen liittyen.

– Gil Manzano ja häntä avustaneet tuomarit lähtivät stadionilta Real Madrid -reput selässään. Minusta se ei ole oikein, Roig sanoi lehdistölle.

Roig oli muun Villarreal-porukan kanssa samaa mieltä siitä, ettei rangaistuspotkua olisi pitänyt viheltää.

– Se ei osunut häntä kämmeneen, vaan olkapäähän ja käsivarteen. Pallo kimposi joukkuekaverista. Mielestäni se ei ollut rankkarin paikka.

Hidastuskuvien perusteella Villarrealin toista maalia edelsi niukka paitsiotilanne. Eli sikäli ei voida sanoa, että Villarreal olisi erityisemmin kärsinyt tuomariston ratkaisuista.