Barcelona voitti Atléticon Vicente Calderónilla lopulta luvuin 2-1. Katalaanien voittomaalin iski Lionel Messi kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Ottelun avausjakso oli tasainen. Atlético ei lähtenyt ottamaan ylhäältä kiinni alkuminuuteilla, vaan antoi suosiolla pallonhallinnan vierailleen. Barcelona ei saanut kuitenkaan pallon kanssa mitään konkreettista aikaan hallintajaksonsa aikana. Jakson puolivälissä Atlético otti kuitenkin pelin käsiinsä. Useat maalipaikat eivät silti tuoneet toivottua lopputulosta ja peli meni maalittomana tauolle.

Barcelona teki ottelun avausmaalin tunnin kohdalla. Hieman yllättäen avauskokoonpanossa ollut Rafinha sai hieman onnekkaasti pallon haltuunsa ja siirsi pelivälineen maalin edustalla ohi Jan Oblakin. Atlético ei suostunut olemaan kauan tappioasemassa. Isännät nimittäin tasoittivat pelin vain viisi minuuttia myöhemmin Diego Godínin puskumaalilla.

Barcelona hallitsi kamppailua huomattavasti Atléticoa enemmän toisella jaksolla ja sai siitä lopulta palkinnon Messin maalilla. Voitto tarkoittaa Barcelonalle sitä, että seura nousee pitkästä aikaa sarjan kärkeen. Tosin Real Madridilla on vielä illalla tiedossa haastava vierasottelu Villarrealin isännöitävänä.

Jos Madrid voittaa ottelunsa, menee Zinédine Zidanen miehistö takaisin piikkipaikalle.