Argentiinan A-maajoukkueessa kahdeksaan otteeseen esiintynyt Matiás Kranevitter on yksi maansa tulevaisuuden lupauksista.

23-vuotias keskikenttäpelaaja edustaa parhaillaan Sevillaa lainasopimuksella Atléticosta. Todennäköisesti ensi kaudeksi Atléticoon palaava Kranevitter on siten päässyt pelaamaan Diego Simeonen ja Jorge Sampaolin alaisuudessa. Argentiinalaiskaksikko kuuluu maailman kuumimpiin valmentajanimiin, joten Kranevitter avasi Simeonen ja Sampaolin eroavaisuuksia Fox Sports Argentinalle.

– He ovat erilaisia. Simeone luottaa täysin omaan pelitapaansa ja Sampaoli omaansa. Kummatkin menevät kuolemaan saakka ideoidensa kanssa, mutta loppupeleissä kaksikkoa kiinnostaa vain yksi asia ja se on voittaminen. Sampaolilla on vieläkin sama pelitapa käytössä, kuin aikanaan River Platessa. Se on hyökkäävää ja aina eteenpäin menevää jalkapalloa.

– Simeone käyttää erilaista pelitapaa, joka on tuonut hänelle paljon menestystä. Saattaa olla, ettei se sopinut minulle täysin, kun olin Atléticon mukana kuuden kuukauden ajan. Minun pitää vain keskittyä työntekoon, eikä ajatella muita asioita, pelaaja viittasi tulevaan kesään, jolloin Kranevitter saattaa palata Madridiin.

Atlético lainasi Kranevitterin Sevillalle kuluvan kauden ajaksi ilman osto-optiota.