Granada otti tärkeän pistepotin äskettäin kotikentällään, kun Real Betis kaatui lopulta jopa luvuin 4-1. Voitto oli Granadalle vasta sarjakauden kolmas ja andalusialaisseura taistelee kiivaasti putoamista vastaan La Ligan hännillä.

Aneeminen Real Betis ei saanut pelissä missään vaiheessa juuri mitään aikaan ja hurmoksessa pelannut Granada ampui jopa kolme maalia avausjaksolla. Se oli vasta toinen kerta Granadan seurahistoriassa, kun seura onnistui tekemään kolme maalia ensimmäisen jakson aikana La Ligassa. Voitto oli Granadan toinen peräkkäinen kotikentällään.

Ottelu oli varsin lämminhenkinen, sillä toisella jaksolla tuomari heitti Granadan Andrés Pereiran ja Betisin Nahuel Leivan ulos sanaharkan jälkeen. Granadaan tammikuussa saapunut Adrían Ramos viimeisteli seuralle kaksi komeaa maalia.

Se ei kuitenkaan ollut kummallisin tilastoihme ottelussa. Granada nimittäin peluutti avauskokoonpanossa 11 pelaajaa, jotka kaikki ovat syntyneet eri maissa. Se oli ensimmäinen kerta koko La Ligan historiassa, kun joukkueen jokainen avauskokoonpanon pelaaja on eri maan kansalainen.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
Ochoa 🇲🇽
Ingason 🇮🇸
Gastón Silva 🇺🇾
Uche 🇳🇬
Ramos 🇨🇴
Wakaso 🇬🇭
Carcela 🇲🇦
Pereira 🇧🇷
Foulquier 🇫🇷
Litri 🇪🇸
Hongla 🇨🇲

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
RÉCORD HISTÓRICO - El Granada es el PRIMER equipo que juega con 11 titulares de 11 nacionalidades diferentes en TODA la historia de #LaLiga

 

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
RÉCORD HISTÓRICO - El Granada es el PRIMER equipo que juega con 11 titulares de 11 nacionalidades diferentes en TODA la historia de #LaLiga