Valencian katastrofikausi sai jatkoa, kun Eibar haki Mestallalta täyden pistepotin lukemin 4-0.

Valencia oli täysin köysissä läpi ottelun. Eibar suorastaan dominoi pelitapahtumia jokaisella osa-alueella. Kuvaavaa oli se, että Valencian ensimmäinen ja ainoa laukaus maalia kohti näki päivänvalonsa kymmenen minuuttia ennen kamppailun loppua.

Eibar meni johtoon puolen tunnin kohdalla Sergi Enrichin täysosuman myötä. Juuri ennen puoliaikaa isäntien Carlos Soler löi kulmatilanteessa Eibar-pelaajaa kasvoihin ja sai suoran punaisen kortin. Tilanteesta vihellettiin myös pilkku ja Adrián González laukoi pallon varmasti Valencian verkkoon.

Toista jaksoa ehdittiin pelata reilut kymmenen minuuttia ennen seuraavaa maalia, joka olikin yksi kuluvan sarjakauden hienoimmista. Dani García laukoi komean volleyn vajaasta 25 metristä ohi Diego Alvesin ja Valencian varsin hatara selkäranka oli viimeistään katkaistu. Enrich viimeisteli loppulukemat vartti ennen loppua.

Vierasvoitto oli Eibarin historian ensimmäinen Mestallalta.