Sevilla isännöi Villarrealia sunnuntain huippukamppailussa.

Altavastaajana otteluun lähtevä Villarreal on pelannut hyvän kauden, mutta vieraskamppailut ovat olleet pitkälti surullista katsottavaa, sillä keltainen sukellusvene ei ole kyennyt voittamaan juurikaan otteluita vieraskentillä. Sunnuntaina vastaan asettuu suuri haaste, koska Sevilla on sarjan paras kotijoukkue.

Sen tiedostaa myös Villarreal-luotsi Fran Escribá, joka kommentoi tulevaa ottelua lehdistötilaisuudessaan.

– Sevilla on pelannut loistokauden ja he taistelevat mestaruudesta. Heillä on käytössään yksi suuri etu – nimittäin heidän kotikenttänsä. Sevillan yleisö kiristää ja painostaa tuomaria valtavasti ja me kaikki tiedämme sen. Lähdemme hakemaan täyttä pistepottia sieltä, sillä tappion tullessa piste-eromme suurseuroihin olisi jo liian suuri.