Romanialainen Florin Andone valittiin jokseenkin yllättäen La Ligan joulukuun parhaaksi pelaajaksi, mutta yksi vahva näyttö kärkimiehellä on puolellaan: läjä maaleja. Eikä 23-vuotiaan Andonen maalijano ole vieläkään sammunut, sillä Andone teki perjantai-iltana Las Palmasin verkkoon Deportivo La Coruñan ainoan maalin.

Espanjaan 12-vuotiaana muuttanut Andone siirtyi täksi kaudeksi Deportivo La Coruñaan kahden maalirikkaan Cordobassa vietetyn kauden jälkeen. Ensimmäisissä kymmenessä ottelussa Deportivon riveissä maaliverkko ei vielä heilunut, mutta valmennusjohto saa taputella itseään olalle siitä, ettei luottamus kärkimieheen horjunut. Viimeiset yhdeksän ottelua ovat nimittäin poikineet Andonen taholta Deportivolle peräti seitsemän maalia ja kaupan päälle kaksi maalisyöttöä.

Ottelu Las Palmasin ja Deportivon välillä päättyi lopulta 1-1 -tasapeliin. Kotijoukkue Las Palmasin maalista vastasi kahdeksatta La Liga -otteluaan pelannut 20-vuotias argentiinalainen Mateo García. Garcíalle sekä maalilaukaus että maali olivat Espanjan pääsarjauran ensimmäiset.

OptaJose

@OptaJose
1 - Mateo García has scored his first league goal for Las Palmas in his first shot on target in the competition. Punch

La Ligassa sijalla 15 majaileva Deportivo saa ylpeillä sillä, että Real Madridin tappiottomien ottelujen putken katkettua se on pelannut pisimpään ilman tappioita. Deportivon seitsemän viimeistä sarjapeliä tuottivat sille ensin kaksi voittoa ja sitten viisi peräkkäistä tasapeliä. Edellisestä vierasvoitosta on kuitenkin jo noin kahdeksan kuukautta aikaa.

OptaJose

@OptaJose
7- Deportivo are the current La Liga side to have gone the most games without a loss in a row (all comps) drawing the last five(W2).Invictus