Celtan Fabián Orellana on hyllytetty seuran toiminnasta, kuten aikaisemmin uutisoimmekin.

Orellana kertoi asiasta oman mielipiteensä chileläiselle Emol-lehdelle.

– Tiedän ja myönnän tehneeni virheen, mutta kärpäsestä on tehty härkänen. Valmentaja sanoi, että olin häntä ja joukkuetta kohtaan hyvin epäkunnioittava. Hän toi yksityisen asian julkisuuteen ja samalla vaihtoi asian luonteen ammattimaiseksi asiaksi. En pidä siitä ja hän on ollut minua kohtaan hyvin epärehellinen.

Orellana paljasti, että seuran luotsilla Eduardo Berizzolla on ollut ennenkin huomattavia ongelmia joidenkin pelaajien kanssa, mutta kertoi kuitenkin uutisen tulleen yllätyksenä.

– En minä odottanut mitään tällaista. En halua jättää tätä seuraa tällä tavalla ja minua ärsyttää tämä valtavasti, sillä kannattajat pitävät minusta paljon ja minä välitän heistä. Jos joudun lähtemään, lähden surullisena Celtasta ja tästä kaupungista.

Orellana on ollut jo pidemmän aikaa Celtan kantavia voimia ja ehdottomia tukipilareita.