La Ligan sarjataulukon kahta viimeistä sijaa miehittävät Granada ja Osasuna iskivät äsken yhteen Andalusiassa. Ottelussa nähtiin kaksi Granadan punaista korttia, mutta loppulukemat jäivät tasapeliin lukemin 1-1.

Tasapeli oli toisaalta hyvin odotettu, sillä kummatkin joukkueet ovat onnistuneet voittamaan vain yhden ottelun kuluvan kauden sarjassa. Seurat ovat olleet sarjan avauskierroksilta saakka viimeisinä, joten loppukausi menee todennäköisesti varsin haastavaksi Lucas Alcarazin ja Petar Vasiljevicin ryhmillä.

Myös gijónilainen Sporting on ollut läpi kauden häntäpäässä, eikä Abelardon luotsaama seura saanut tälläkään kierroksella helpotusta tilanteeseensa. Eibar nimittäin haki El Molinónilta täyden pistepotin ja Sporting jatkaa siten kahdessatoista pisteessä.

Kaikilla kolmella putoajaehdokkaalla on edessään hyvin haastavat seuraavat kierrokset, joten kaivattu ryhtiliike saisi tapahtua varsin pian, jos Osasuna, Granada ja Sporting haluavat pelata pääsarjajalkapalloa myös tulevalla kaudella.