Sporting on parhaillaan sarjataulukossa kahdeksastoista. Seura on ollut melkein koko kauden putoamisviivan alapuolella ja Abelardon miehistö tarvitsee välittömästi vahvistuksia, jotta gijónilaisilla olisi edes pienoinen mahdollisuus säilyttää sarjapaikkansa.

Mahdottomuus se ei tosin ole millään tasolla, sillä eroa sijaa ylempänä olevaan Valenciaan on vain yksi piste. Huolestuttavinta seuran kannalta ovat peliesitykset, jotka ovat olleet suorastaan surkeita jo pidemmän aikaa. Pelaajamateriaali on hyvin rajallinen, mutta siihen saattaa olla tulossa parannusta – viimein.

AS väittää Sportingin julkistavan kohta Cheik Tiotén tai Marko Vejinovicin sopimuksen. Tioté ei ole saanut käytännössä ollenkaan vastuuta kuluvalla kaudella Rafa Beníteziltä Newcastlessa ja lehden tietojen mukaan norsuunluurannikkolaispelaaja saapuisi Gijóniin ilmaisella siirrolla. Keskikenttämies soveltuisi hyvin Abelardon suunnittelemaan kolmen keskikenttäpelaajan formaatioon.

Hollannin pääsarjaa johtavassa Feyenoordissa pelaava Vejinovic on Tiotén tapaan keskikentän keskustan pelaaja. Bosnialainen olisi valmis siirtymään lainasopimuksella Sportingiin, mutta Tiotén ja Vejinovicin pitää odottaa seuran päätöstä. Sporting haluaa kuitenkin peluuttaa uutta hankintaansa jo viikonloppuna, joten varmistuksen pitäisi tulla lähituntien aikana.