Las Palmas oli järjestää jättiyllätyksen Vicente Calderónilla, kun saarelaisseura haki Atléticosta Copan neljännesvälierien toisessa osassa voiton lukemin 3-2. Atlético voitti avausosan viime viikolla Las Palmasissa 2-0, joten keltapaidat olisivat tarvinneet vain yhden lisämaalin edetäkseen puolivälierävaiheeseen.

Ottelu eteni jälleen kerran varsin odotetusti seurojen välillä. Las Palmas otti pallonhallinnan kontolleen, mutta ei saanut luotoa minkäänlaista konkreettista uhkaa Atléticolle ensimmäisellä jaksolla. Isännät sen sijaan tyytyivät iskemään vastaan ja puolustamaan tiiviisti.

Antoine Griezmann vei Atléticon johtoon toisen jakson alussa maalin edustalta. Siten ranskalaiskärki on onnistunut kolmessa ottelussa peräkkäin maalinteossa. Las Palmas kuitenkin tasoitti vain kahdeksan minuuttia myöhemmin, kun kroatialainen Marko Livaja yllätti Atletin maalilla pelanneen Miguel Ángel Moyán ensimmäistä kertaa.

Tosin Las Palmas ei pysynyt tasatilanteessa kuin viitisen minuuttia, sillä avauksessa ollut Atléticon Ángel Correa ampui punavalkoiset uudelleen johtoon Koken loistavasta syötöstä.

Ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Livaja osui toistamiseen, kun Juanfran epäonnistui miesmerkkauksessa ja Mateo García pääsi puolittaiseen läpiajoon. García kuitenkin päätti syöttää vapaaksi jääneelle Livajalle maalin edessä ja Moyá joutui antautumaan toistamiseen. Vain kahta minuuttia myöhemmin Calderónilla koettiin kauhunhetkiä, sillä García teki vapaapotkun jälkitilanteesta johtomaalin. Lisäaikaa oli kuitenkin jäljellä vain muutama sekunti, joten vieraiden takaa-ajomatka jäi kesken.

Atlético eteni ensimmäisenä joukkueena kuluvan kauden Copan puolivälierävaiheeseen.