Real Madrid ei voittanut lohkoaan Mestarien liigassa! Onko nyt kriisi päällä?! Ei todellakaan.

Tilanne on tarkalleen ottaen se, että Realin ei olisi kannattanutkaan voittaa lohkoaan. Kakkossija tarjoaa sille erittäin hyvän lähtötilanteen maanantain arvontoihin.

Tulevana maanantaina siis pyöritellään kulhoissa olevia palloja ja luetaan seurojen nimiä ääneen. 16 on nyt pudonnut ja 16 on jäljellä.

Säännöt ovat sellaiset, että lohkovoittajat eivät neljännesvälierissä voi kohdata toisiaan. Saman maan edustajia ei myöskään arvota toisiaan vastaan, eikä samassa alkulohkossa pelanneet voi päätyä toistensa tanssipareiksi.

Realin ei olisi kannattanutkaan voittaa lohkoaan.

Ja nyt päästään siihen, miksi kakkossija oli Realille (ja Barcelonalle ja Atlético Madridille) hyvä asia.

Real voi kohdata neljännesvälierissä Arsenalin, Napolin, Monacon, Leicesterin tai Juventuksen. Kausi on ollut hieman kummallinen sikäli, että lohkovoittajien taso ei ole kovin mahdollinen.

Joku ehkä saivartelee, että lohkovoittajat ovat ykköspaikkansa ansainneet. Niin ovatkin, mutta ollaan rehellisiä. Monaco ja Leicester ovat lähtökohtaisesti helpompia vastustajia kuin vaikka Bayern München.

Jos Real olisi voittanut oman lohkonsa, sille arvottaisiin neljännesvälierävastustaja porukasta PSG, Benfica, Manchester City, Bayern München, Bayer Leverkusen, Porto. Keskimäärin melko kova taso.

Muiden espanjalaisten vastustajat?

Realin lisäksi Sevilla jäi omassa lohkossaan toiseksi. H-lohkon voitti Juventus. Näin ollen Sevillan mahdolliset vastustajat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ovat Arsenal, Napoli, Monaco, Dortmund ja Leicester.

Real ja Sevilla helpottivat tosiaan omalta osaltaan Atletin ja Barcan asemaa.

Atlético voi saada vastaansa PSG:n, Benfican, Manchester Cityn, Bayer Leverkusenin tai Porton. Jos Real olisi voittanut lohkonsa, Atleti olisi voinut kohdata myös Dortmundin.

Barcelona voi kohdata muuten samat kuin Atleti, mutta Man City vaihtuu Bayern Müncheniin. Eli suhteellisen hyvä tilanne on katalaaneillakin.

Mielenkiinnolla odotetaan, millainen arvontaonni kullakin joukkueella käy. Joka tapauksessa nyt on luvassa parin kuukauden tauko. Neljännesvälierät pelataan helmi-maaliskuussa.