Barcelona voitti eilen kotonaan Borussia Mönchengladbachin komeasti 4-0. Siinä ei ole mitään yllättävää, mutta ehkä yhdessä asiassa on. Nimittäin Aleix Vidal oli avauskokoonpanossa – jopa kahdesti viikon sisään.

Toisaalta eilisellä kamppailulla ei ollut tuloksellisesti mitään merkitystä, koska Barcelona oli jo voittanut lohkonsa ennen Mönchengladbach-ottelua.

Vidalin avauspaikka oli kuitenkin joka tapauksessa huomiota herättävää, koska tarragonalainen on jäänyt jatkuvasti kokoonpanon ulkopuolelle kuluvan syksyn aikana. Mediaan on myös tihkunut tietoja Vidalin lähtöhaluista ja siitä, kuinka Barcelona haluaa myydä pelaajan ensi kuun siirtoikkunassa. Nyt Vidal kommentoi TV3:selle huhuja itse ensimmäistä kertaa.

– Seura voi päättää ihan itse aikeistaan suhteeni, mutta minulla ei ole mitään halua lähteä täältä. Olisin idiootti, jos haluaisin lähteä maailman parhaasta seurasta. Minulla on sopimus Barcelonan kanssa ja luotan siihen, että pystyn onnistumaan täällä.

Vidal kommentoi syitä siihen, miksi pelaaja on jäänyt jatkuvasti kokoonpanon ulkopuolelle.

– Ymmärrän kyseessä olevan urheilullinen asia. Ei millään tavalla persoonallinen, koska en ole sellainen ihminen, joka luo riitaa. Minulla ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa Luis Enriquen kanssa. Odotan enemmän mahdollisuuksia ja jatkan työntekoa – muu ei auta.

Uutista muokattu kello 20.12. Barcelonan ottelun lopputulos oli 4-0 eikä 3-0.