Diego Simeonen Atlético Madrid kaatoi loistavassa eilisillan ottelussa Bayernin Vicente Calderónin kotiyleisön edessä. 46-vuotias argentiinalaisvalmentaja oli lehdistötilaisuudessa kauttaaltaan tyytyväinen joukkueensa peliesitykseen ja itse peliin.

– Olemme valmennusjohdon kanssa todella tyytyväisiä joukkueen otteisiin kentällä. Ottelu oli uskomaton, intohimoinen ja pelin arvolle loistavasti kohdeltu. Puolustimme hyvin ja käytimme ylhäällä syntyneen tilan hyväksemme. Tämä ottelu oli yksi parhaista Mestarien liigan peleistä alaisuudessani.

– Olen todella onnellinen ja etuoikeutettu saadessani olla osa tätä joukkuetta. Bayern on loistava joukkue ja kuten sanoin aikaisemmin, niin rakastan saksalaista työskentelytapaa jalkapallon suhteen. He miettivät ja ajattelevat jalkapalloa erilaisesti, joten toivottavasti pystymme Atléticossa samaan.

Simeone kuitenkin kertoi tuttuun tapaansa työnteon merkityksestä oppitunnin.

– Hieno voitto kokonaisuudessaan, mutta meillä on todella vähän aikaa juhlia tätä voittoa. Meidän pitää olla parhaimmillaan sunnuntaina aamupäivällä kohdatessamme Valencian.