Málaga oli viime kaudella puolustuksellisesti erittäin hyvä. Maalinteko sen sijaan tuotti suuria ongelmia. Kesän aikana ovista on tuotu sisään useampi hyökkäyspään vahvistus. Joko nyt maalihanat aukeavat?

Viime kausi

Alla oli positiivisessa mielessä hyvin tasainen kausi. Tasaista oli viime kaudenkin alussa – tosin nyt negatiivisella tavalla. Ottelu toisensa jälkeen meni ilman, että Málaga onnistui tekemään maalia. Joukkue onnistui maalinteossa vasta seitsemännessä liigaottelussaan.

Pahimmillaan Málaga kävi sarjajumbona, mutta vierailu kellarikerroksessa jäi lyhytaikaiseksi. Huonojen aikojen jälkeen alkoi tulla voittojakin. Joulu-tammikuussa Boquerones pelasi seitsemän tappiotonta ottelua putkeen. Maalis-huhtikuulle osui vielä vastaava viiden ottelun pituinen putki. Lopulta Málaga sijoittui kahdeksanneksi.

Copa del Reyssä kävi ohraisesti. Málaga hävisi jo neljännellä kierroksella Mirandésille yhteismaalein 1-3.

Kauden päätteeksi Málaga joutui etsimään uuden päävalmentajan, sillä Javi Gracia siirtyi venäläiseen Rubin Kazaniin. Tilalle palkattiin Juande Ramos.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Arthur Boka (Sion)

Siirtyi pari vuotta sitten Málagaan. 33-vuotias oli viime kaudella kakkosvaihtoehto vasemmaksi pakiksi. Ura jatkuu Sveitsissä.

Egor Filipenko (Maccabi Tel Aviv)

Nelostoppari viime kaudella. Kookkaan valkovenäläisen visiitti La Ligassa jäi 1,5 vuoden pituiseksi.

Ricardo Horta (Braga, laina)

Ei saanut kovin suurta roolia viime kaudella. 21-vuotiaassa laitahyökkääjässä on kuitenkin potentiaalia. Pelaa tämän kauden lainalla Portugalin Bragassa.

Guillermo Ochoa (Granada, laina)

Hankittiin Málagaan kaksi vuotta sitten. Meksikon maajoukkuevahti ehkä luuli pääsevänsä Andalusiassa ykköseksi. Ei päässyt, joten kaksi viime kautta on mennyt lähinnä penkillä istuen. Ehkä nyt saa mahdollisuutensa ykkösvahtina, kun pelaa lainalla Granadassa.

Raúl Albentosa (Derby, laina päättyi)

Erittäin hyvä lainahankinta viime kesänä. Isokokoinen Albentosa muodosti hyvän toppariparin Weligtonin kanssa. Pelasi La Ligassa 29 ottelua. Teki Málagan pelaajista eniten syötönkatkoja ottelua kohden. On pelillisesti iso menetys.

Duje Cop (Cagliari, laina päättyi)

Toinen hyväksi osoittautunut lainahankinta. Iski La Ligassa seitsemän maalia ja syötti kolme. Oli joukkueen sisäisessä maalitilastossa kakkonen ja maalisyöttötilastossa jaettu kärkinimi. Merkittävä menetys tämäkin.

Fernando Tissone (ilman seuraa)

Pelasi kolme viimeisintä kautta Málagassa. 34-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja sai viime sesongilla peliaikaa alkukaudesta, mutta marras-joulukuun vaihteessa käsky kävi katsomoon. Sopimusta ei uusittu.

Málagasta ovat kesän aikana lähteneet myös Fábio Espinho (Boavista), Ezequiel Rescaldani (Atlético Nacional), Ikechuwku Uche (Tigres), Roque Santa Cruz (Cruz Azul), Hachim Mastour (AC Milan, laina päättyi), Christian Atsu (Chelsea, laina päättyi) ja Miguel Cifuentes (Girona, laina).

Pelaajasiirrot – saapuneet

Keko (Eibar)

Málagan kesän toistaiseksi isoin hankinta. Ostettiin viidellä miljoonalla eurolla Eibarista. Hankinta oli Málagan seurahistorian viidenneksi suurin. Atlético Madridin kasvatti iski viime kaudella 29 liigaottelussa tehot 3+5. 24-vuotias Keko operoi oikeana laitahyökkääjänä. Saanee ison roolin.

Michael Santos (River Plate)

Málagan seurahistorian kahdeksanneksi kallein hankinta (neljä miljoonaa euroa). 23-vuotias keskushyökkääjä takoi viime kaudella 30 ottelussa 15 maalia ja antoi päälle 12 maalisyöttöä. Nouseeko ykköskärjeksi?

Bakary Koné (Lyon)

Paikkausta toppariosastolle. Jäi viime kaudella Ranskan pääsarjassa jämäminuuteille. Riittääkö taso paikkaamaan Albentosaa?

Mikel Villanueva (Deportivo Lara)

Kookas Villanueva tuo lisävahvistusta keskuspuolustukseen. Pelasi viime kauden lainalla Málagan reserveissä. Tuskin nousee avauksen pelaajaksi.

Jony (Sporting Gijón)

Mielenkiintoinen laitahyökkääjä. Pystyy operoimaan molemmilla laidoilla, joskin vasen puoli on luonnollisempi. Viime kaudella La Ligassa viisi maalia ja komeat yhdeksän maalisyöttöä. Voi nousta isoonkin rooliin.

Sandro Ramírez (Barcelona)

Ikää 21 vuotta, alla Barcelonan kasvatus. Jäi Barcassa melko vähälle peliajalle, eikä tilanne olisi muuttunut jatkossakaan. Nyt potentiaalinen hyökkääjä saa mahdollisuuden Málagassa. Mielenkiintoista nähdä, peluutetaanko häntä laidalla vai keskellä, ja kuinka paljon.

Diego Llorente (Real Madrid, laina)

Real Madridista lainattu toppari, joka voi nousta avauksen mieheksi. Alla pätevä lainakausi Rayo Vallecanossa, jossa vastuuta tuli 33 liigaottelun verran.

Zdravko Kuzmanovic (Basel, laina)

Keskikentän keskustan pelaaja. Viime syksy vierähti Baselissa ja kevät lainalla Udinesessa. Kokemusta on myös Fiorentinasta, Interistä ja Stuttgartista. Hidas, mutta hyvä syöttäjä. Omaa myös painavan kaukolaukauksen.

Adnane Tighadouini (Kayserispor, laina päättyi)

Suhteellisen lupaava hyökkääjä, jonka Málaga osti vuosi sitten Hollannista. Sai alkukaudella vastuuta, mutta marras-joulukuusta lähtien istui katsomossa. Kevät meni lainalla Turkissa. On hyvä haastaja, mutta onko kokonaisuutena tarpeeksi laadukas pelaaja?

Joukkueen vahvuus

Málagan puolustuspelaaminen toimii. Viime kaudella joukkue päästi vastustajat laukomaan ottelua kohden keskimäärin 10,7 kertaa. Lukema oli sarjan neljänneksi pienin. Annettujen maalipaikkojen pieni määrä johti pieneen määrään myös päästetyissä maaleissa. Málaga päästi viime kaudella 35 osumaa, eli neljänneksi vähiten. Tilaston kolmonen Real Madrid päästi vain yhden maalin vähemmän.

Joukkueen heikkous

Siinä missä Málaga puolustaa joukkueena hyvin, se hyökkää huonosti. 38 tehtyä maalia 38 ottelussa on auttamatta liian vähän. Málagan paras maalintekijä Charles iski viime kaudella 12 osumaa. Cop säesti seitsemällä ja Juanpi neljällä. Maalitilaston neljäs sija irtosi jo kahdella maalilla. Kaikkinensa voidaan sanoa, että hyökkääjiltä saatiin liian vähän maaleja, eikä keskikentältä tullut maalien muodossa tarpeeksi tukea.

Valmennus

Nyt on uusi mies puikoissa. On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Málagan peliä viedään. Kuten sanottu, viime kaudella puolustus toimi mutta hyökkäys ei. Eikä kyse ollut maalipaikkojen luomisen tuskasta. Málaga loi kuudenneksi eniten maalipaikkoja, mutta ei vain kyennyt viimeistelemään laadukkaasti. Siinä siis Juande Ramosilla riittää työnsarkaa. Odotetusti se on myös alue, jota on pyritty vahvistamaan kesän pelaajamarkkinoilla.

Toinen pohdinnan arvoinen alue on Ramosin tuntuma peliin. Hän valmensi viimeksi Dniproa, josta lähti kaksi vuotta sitten. Onko 61-vuotias espanjalainen pysynyt niin sanotusti ajan hermolla, vai onko kehitys mennyt menojaan? Hyvä puoli tässä liitossa on se, että Málaga on Ramosille tuttu ympäristö. Hän valmensi Boqueronesia kaudella 2003-04.

Tärkein pelaaja

Ignacio Camacho

Málagassa on liikkunut paljon pelaajia ovista sisään ja ulos, mutta Camacho pysyy. Hän saapui seuraan Atlético Madridista viisi vuotta sitten, ja nykyinen sopimus ulottuu kesään 2019. Camacho on erittäin tärkeä mies keskikentän keskikaistalla. 26-vuotias espanjalainen lukee hyvin peliä, mikä auttaa toteuttamaan puolustustoimia korkealla tasolla. Puolustustyöskentelyn lisäksi Camacholla on merkittävä rooli pelinrakentelussa. Hän syötti Málagan pelaajista viime kaudella eniten ottelua kohden. Rooli on näillä näkymin ensi kaudellakin suuri.

Arvio

Málagaan liittyy muutama kysymysmerkki. Ensinnäkin, miten Ramos onnistuu hyödyntämään joukkueen vahvuuksia ja toisaalta peittämään heikkouksia. Tähän liittyen, onnistutaanko Albentosan jättämä aukko paikkaamaan keskuspuolustuksessa? Ja miten on maalinteon laita. Tarjoavatko Keko, Michael Santos, Jony ja Sandro tarpeeksi tehoja? Vastauksista riippuu, sijoittuuko Málaga europelipaikkojen tuntumaan vai alempaan keskikastiin.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Carlos Kameni
27 Aarón Escandell

Puolustajat

3 Weligton
7 Juankar
15 Federico Ricca
18 Roberto Rosales
23 Miguel Torres
Mikel Villanueva
Diego Llorente
Bakary Koné

Keskikenttäpelaajat

5 Chory Castro
6 Ignacio Camacho
14 Recio
17 Duda
28 Juanpi Añor
31 Pablo Fornals
39 Javier Ontiveros
Jony
Zdravko Kuzmanovic
Adnane Tighadouini
Keko

Hyökkääjät

9 Charles
Sandro Ramírez
Michael Santos

Päävalmentaja

Juande Ramos