La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas on antanut mielenkiintoisia kommentteja liittyen Espanjan kahteen ylimpään sarjatasoon.

Ensinnäkin, pääsarjalle ei ensi kaudeksi hankita nimikkosponsoria. Vielä viime kaudella pääsarjan virallinen nimi oli Liga BBVA. Toiseksi, toisen sarjatason, eli Liga Adelanten, nimi muuttuu.

– La Ligalle ei tule nimisponsoria, koska uskomme, että sarjan brändiä pystytään paremmin hyödyntämään monen sponsorin voimin. Liga Adelanten nimi muutetaan La Liga 2:ksi, Tebas sanoi Marcan mukaan fanijärjestöjen kansallisessa kongressissa.

– Puhuin kolme vuotta sitten strategisesta suunnitelmasta. Ne tavoitteet on täysin saavutettu. Meidän jalkapalloseuramme ovat terveitä, ja ne hoitavat verovelvoitteensa.

– Tämän strategisen suunnitelman myötä olemme matkalla Euroopan parhaaksi jalkapallosarjaksi. Meillä on paljon töitä jäljellä, ja kaipaamme faneilta aktiivista osallistumista.

Tebas sanoi myös, että La Liga suosittelee ottelulippujen hintojen jäädyttämistä nykytasolle.

– Fanit ovat aina etusijalla La Ligan mielestä. Teemme töitä, jotta fanien oleskelu stadioneilla olisi mukavampaa.

– Kolmatta vuotta putkeen olemme rikkoneet yleisöennätyksemme. Ensi kaudeksi La Liga suosittelee, että seurat eivät nostaisi ottelulippujen hintoja. Seuroja kehotetaan ottamaan huomioon kasvavat televisiointitulot.