Nyt on nähty suurimmilta ennakkosuosikeilta kaksi peliä kultakin. Ranska ja Espanja ovat voittaneet molemmat ottelunsa. Saksa on voittanut kerran ja pelannut kerran tasan. Kolmikosta yksi on ollut ylitse muiden.

Espanja pelaa juuri nyt erittäin korkean tason jalkapalloa. Ensin kaatui hyvin alhaalla maannut Tšekki, ja perjantai-iltana löyhästi puolustanut Turkki sai opetuksen.

Espanjan pallollinen pelaaminen on ihailtavan monipuolista. Ensinnäkin, palloa tuttuun tapaan hallitaan pitkiä yhtäjaksoisia aikoja. Se mahdollistaa monet eri variaatiot hyökkäyspelaamisessa.

Molemmat laitapakit (Juanfran oikealla, Jordi Alba vasemmalla) nousevat voimakkaasti ylös. Laitahyökkääjät (David Silva oikealla, Nolito vasemmalla) puolestaan leikkaavat jatkuvasti sisään. Keskikaistalla topparit ja Sergio Busquets pysyvät suhteellisen säännöllisesti omilla paikoillaan. Myös keskushyökkääjä Álvaro Morata pitäytyy keskikaistalla. Mutta muu ”ylänelikko” vaihtelee melko lailla paikkoja.

Syöttökarusellia

Espanja pyörittää palloa kuin karusellissa. Välillä pystyyn, siitä pudotus, lateraalisyöttö, taas alemmas, diagonaalipallo toisella puolelle… Syöttöralli käy koko ajan, mutta se ei ole sattumanvaraista. Espanja pyrkii jatkuvasti avamaan tilaa kymppialueelle tai puolustajien selustaan.

Mainio esimerkki on Espanjan toinen maali Turkkia vastaan. Vasemmalta puolelta pystysyöttö puolustuslinjan eteen liikkuneelle Nolitolle, joka jatkoi pallon Moratalle. Morata levitti edelleen lateraalisyöttönä Cesc Fàbregasille, joka jatkoi diagonaalisyötön puolustuksen selustaan juosseelle Nolitolle. Toppari ei saanut kunnolla katkaistua syöttöä, ja Nolito sijoitti alakulmaan.

Miten Espanja puolustaa?

Tietysti isoimmat suosikit ovat pelanneet vasta kaksi ottelua. Ja toki Turkki oli heikko perjantai-illan ottelussa heikko. Mutta silti, Espanja pelaa tällä hetkellä erittäin monipuolista hyökkäyspeliä.

Joukkueen pallotonta puolustusta ei ole vielä kunnolla testattu. Toistaiseksi Espanja on näyttänyt puolustuspelistään lähinnä pallonhallinnan kautta tapahtuvan osan, ja menetyksen jälkeisen prässäämisen. Niilläkin tosin pääsee jo suhteellisen pitkälle. Turkki ei esimerkiksi saanut oikein mitään aikaan, niinä hetkinä kun se pallon sai.

– On vaikeaa muuttaa pelin tulosta Espanjaa vastaan, koska he pitävät palloa niin pitkiä aikoja, Turkin Nuri Sahin sanoi lehdistölle pelin jälkeen.

Erikoistilanteiden puolustamisessa Espanjalla on vielä tekemistä, mutta muilta osin joukkueen tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Omissa papereissani Espanja on pelannut itsensä jopa selkeäksi voittajasuosikiksi.