Loukkaantumisestaan toipuva Lionel Messi kilpailee vuoden parhaan pelaajan tittelistä muun muassa Real Madridin Cristiano Ronaldon kanssa. Argentiinalaisella ei ole ”CR7”:stä kuin positiivista sanottavaa pelaajana.

Ronaldo on ollut otsikoissa pitkin syksyä ja Ruotsin upottaminen MM-jatkokarsinnassa vain lisäsi hypeä portugalilaisen ympärillä. Messin mukaan mitään poikkeavaa ei kuitenkaan ole tapahtunut.

– En tiedä onko Cristiano Ronaldo parhaimmillaan, sillä hän on aina tekemässä maaleja joka ottelussa ja auttamassa seuraansa ja maajoukkuettaan. Hän on tehnyt sitä jo monta vuotta, eikä sillä ole paljon väliä onko hän huippukunnossa vain hiukan alle sen, Messi totesi Marcan haastattelussa.

Messi pitää Ronaldon Realia yhtenä kovimmista kannoista kaskessa Mestarien liigassa, mutta Portugali ei nouse hänen maailmanmestarisuosikkeihinsa.

– Real Madrid ja Bayern ovat kovimmat vastustajat [Mestarien liigassa], tosin siellä on muitakin huippujoukkueita. MM-kisoja ajatellen minusta Brasilia, Saksa ja Espanja ovat suosikit.

Oman tulevaisuutensa Messi näkee ehdottomasti Barҫassa, vaikka eteen tulisi millaisia tarjouksia.

– Avoimia shekkejä? Tarkoitukseni on pysyä aina Barcelonassa. Olen kiitollinen siitä kiinnostuksesta jota osoitetaan, on kunnia kuulla näitä asioita, mutta minun elämäni on Barҫassa.